Pirkanmaa hivuttautunut yleisurheilun ykkösmaakunnaksi
Maakunnasta tulee viidennes Suomen EM-joukkueesta. Vahva edustus näkyy myös yleisurheilun junnutoiminnassa.
Ensimmäiset pirkanmaalaiset ovat tänään keskiviikkona tulessa yleisurheilun EM-kisoissa Helsingissä.
Keihäänheitossa urakkansa aloittaa Nokian urheilijoiden Sanni Utriainen. Naisten 400 metrin alkuerissä puolestaan juoksee Tampereen Pyrinnön Ella Räsänen.
Hämeen Seudun Yleisurheilun puheenjohtaja ja Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen aikoo seurailla kisoja tiiviisti.
- Onhan tämä hieman poikkeuksellista, kun olympiavuonna pidetään myös EM-kisat. Pitää kuitenkin muistaa, että tämän suuruusluokan kilpailut ovat suurimmat, joita ylipäätään voidaan Suomessa järjestää.
Taso riittävän kova
Kotikisojen painoarvoa on etukäteen vähätelty muun muassa muistuttamalla, että monia huippuja on jäänyt pois.Tämän suuruusluokan kilpailut ovat suurimmat, joita ylipäätään voidaan Suomessa järjestää.
- Sellaisia asiantuntijoita tosiaan riittää, jotka tietävät että huippuja on jättäytynyt syrjään, mutta kun nimiä kysyy, yhtään ei tulekaan enää mieleen, Jarmo Hakanen hymähtää.
- Kisaajia on kuitenkin 1400 50 eri maasta. Esimeriksi pituushypyssä mukaan on ilmoitauttunut 40 sellaista urheilijaa, jotka ovat hypänneet vähintään 795. Kyllä taso on kova.
Pitkäjänteinen työ näkyy
Pirkanmaalaisia kisajoukkueessa on 12, eli viidennes joukkueesta. Jarmo Hakanen näkee määrässä pitkäaikaisen työn tuloksen.
- Olemme viime vuosina hinautuneet maakunnista suomen ykköseksi yleisurheilussa. Se näkyy muun muassa Kalevan Kisojen menestyksessä ja junioritoiminnassa.
Nuoren joukkueen tavoitteet ovat maltilliset.
- 2-3 finaalipaikkaa olisi hyvä saavutus. Sanni Utriainen on keihäässä yllätyskortti. Jere Bergius voi myös selvittää tiensä finaaliin seipäässä, Jarmo Hakanen pohtii.
- Tietysti kauden parhaisiin olisi myös hyvä yltää näissä kisoissa.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Saunaseuran Löylynhenki Rajaportin saunalle
Tamperelaisyhdistys pitää sitkeästi Rajaportin yleistä saunaa auki vaikka muutoin yleiset saunat ovat käyneet Suomessa harvinaisiksi.
Itella irtisanoo hallinnosta 183 ihmistä
Itella aloitti 15. huhtikuuta yt-neuvottelut, joissa väenvähennystarve oli enintään 350.
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Hyötyjätevoimalaitokselle ei herunut vielä rakennuslupaa Tampereella
Ympäristö- ja rakennusjaosto jätti asian pöydälle äänin 3-2. Asian esitellyt rakennustarkastaja oli tyytymätön ratkaisuun.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Valio investoi Tampereen meijeriin
Menekin kasvu Venäjällä investoinnin taustalla. Valion erikoismaitojen tuotanto kaksinkertaistuu.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.
