Oi peruskoulu, mitä sinulle kuuluu tänään? Itse pääsin sinusta eroon keväällä 1996, eikä ole ikävä ollut. Toivottavasti olet muuttunut.

Sinut, suomalainen peruskoulu, on todettu maailman parhaaksi jo pariinkin otteeseen. Läntisten teollisuusmaiden 15-vuotiaita lapsia sinä osaat opettaa paremmin kuin kukaan muu maailmassa, on käynyt ilmi PISA-tutkimuksessa.

Ei sen väliä, että sinulle työskentelevät opettajat olivat minun aikanani joskus tosikoita, ärsyyntyivät tekemistäni hankalista huomioista ja kehottivat jopa "menemään paskalle siitä" (suora lainaus opettajalta, jota armahdan nimettömyydellä) kun seminaarissa opetetut selitykset loppuivat. Pitäähän maailman parhaassakin opettajassa jotain vikaa olla.

Mitä sekään haittaa, että opettaja vinoilee avoimesti oppilaille, joilta ainekirjoitus ei käy kuten Runebergiltä? "Onko tämä nyt se Sailaksen paperi?", kysyi opettaja luokan edessä oppilaalta, kun ei saanut tämän kaunokirjoituksesta selvää. Ei maailman parhaassa ole sijaa harakanvarpaille.

Yläasteella on vain hyvää kasvatusta elämää varten se, että opettaja pamauttaa koulukkaalle että "Siinä se sinäkin vain istut kuin kiviriippa etkä älyä ruotsin kieliopista mitään!" Ei sitä maailman parhaaksi tulla vailla kielitaitoa.

Se kasvattaa vain sisua, jos liikuntatunnilla tehdään ns. huutosakit, ja viimeiseksi valinnassa jääneille punkeroille vähän kettuilee ja hohottelee näiden yrityksille osua pesäpalloon edes viimeisellä hätävaramailalla eli lapuskalla. Pitäähän se opettajan näyttää, että lihaville köntyksille ei vain arvostusta heru, ei yhteiskunnassa eikä maailman parhaassa PISA-peruskoulussa.

Toivottavasti, oi peruskoulu, olet päässyt näistä lastentaudeistasi (sic) eroon, kun on aika omien lasteni rientää kirkasotsaisten kansankynttilöiden hellään huomaan. Toivottavasti ei ole lainkaan perää niissä huhuissa ja omissa havainnoissani, että peruskoulu on yhä masentavan tasapäistävä, harmaata PISAA tuottava laitos, jossa leipääntyneet leipäopettajat koettavat laahustaa tiensä halki lukuvuoden kohti ihanaa, pitkää kesälomaa.

Toivottavasti näin väärin, kun satuin paikalle lasten kulkiessa nuoren opettajan kanssa urheilukentältä kaupungin halki kohti opinahjoa. Yksi joukon pojista hihkaisi "minä olen johtaja" ja säntäsi lapsijoukon keulalle ikäänkuin johtaakseen joukon koulun pihalle. Opettaja pysäytti pojan tiukalla käskyllä: "Kalle(nimi muutettu)! Pitää ymmärtää." Ymmärtää mitä? Että täytyy marssia tahdissa hiljaa kädet selän takana leuka rinnassa, eikä vahingossakaan nousta esille tai ottaa vastuuta itselleen edes siinä äärimmäisen turvallisessa ympäristössä jonka PISA-voitot ovat meille luoneet. Pitäisi varmaan Kallenkin ymmärtää, että ei sinusta ole kuitenkaan johtajaksi, joten älä edes yritä jotta et (emme) pettyisi.

Toivottavasti sinulla ei ole oikeasti palkkalistoillasi opettajia, jotka aamulla tulevat ilmoittamaan rehtorille, että "en voi tarjota opetussuunnitelman mukaista opetusta, sillä piirtoheittimestä on palanut lamppu". Tietenkään ei myöskään ole opettajia, jotka nuhtelevat lapsia punaiseksi väritetystä taivaasta tai kukkaruukuista kasvavista ruumiinosista. Eihän kukaan lannistaisi orastavaa luovuutta tuolla tavalla, sillä onhan PISA-kisan ja kansakunnan menestyksen kannalta olennaista, että innovaatioihin kannustetaan jo viimeistään peruskoulussa.

Toivottavasti, rakas, kamala peruskoulu, välitunneillasi saa yhä pelata pesäpalloa ja jalkapalloa vapaasti ilman ylivarovaisten opettajanhissukoiden holhousta. Toivottavasti lumipenkoilla saa leikkiä vuorenkuningasta ja lumisotaa ilman selkäpanssareita ja suojalaseja.

Ja toivottavasti talvisin on sitä lunta.

Ville Kinnunen

toimittaja

YLE Kainuu