Pispalan opiskelijaelo oli yhdessä tekemistä
Pispalan työläisasuntoalueen kansoittivat 1970-luvulla vanhukset ja opiskelijat. Elo harjumaisemissa oli tasaista ja vuokra-asunnot halpoja. Riitta Väre ja Osmo Sounela opiskelivat Tampereen yliopistossa. He muistavat 70-luvun Pispalasta ennen kaikkea yhteisöllisyyden.
Riitta Väre muutti Pispalaan opiskelija-asuntolasta Väinämöisenkadulta vuonna 1976. Vuorenmaan valtakunnassa oli ystävien kertoman mukaan vapaita huoneita, joita hän lähti katsomaan.
- Sehän oli aivan hirveä luukku nelikerroksisen talon alimmassa kerroksessa, jossa lautalattian alla oli jo multa seuraavana - ja haju sen mukainen. Sama juttu oli ikäänkuin rinteessä sijaitsevassa vaatekaapissa. Huoneet olivat huonokuntoisia ja vessa, viemäri ja vesi toistakymmentä porrasta talosta alaspäin, alapihalle. Vuokra oli 85 markkaa kuussa, hän muistelee.
Osmo Sounela asui puolestaan puoli vuotta Rinnekadulla "hyvin samanlaisissa oloissa" vuonna 1974.
- Pispalalaiset tunnisti siihen aikaan omasta, vanhan puutalon ja vähän mätänevän puun ja maan tuoksusta. Kävimme paljon yliopistolla saunassa ja suihkussa, ja omat vaatteet löysi melkeinpä hajun perusteella. Haju alkoi kadota vasta peruskorjauksen myötä.
Kirkkaita värejä seiniin
Riitta Väreen ystävä Heikki Nieminen oli siihen aikaan Takolla töissä vartijana. Hän sai sieltä poistorullissa ohutta pahvia. Se lyötiin kattohuopanauloilla seiniin ja maalattiin 70-luvun väreillä: makuuhuone kirsikanpunaisella, ovi- ja ikkunanpielet tummansinisellä ja keittiö tummanruskealla.
- Olimme tulleet kalustetuista opiskelijahuoneista eikä meillä ollut omia huonekaluja. Rakensimme itse lastulevystä kirjoituspöydän ja kirjahyllyn, ja puusta tuolit kalusteliikkeen mallin mukaan. Sänky oli patja lattialla, ja astiat tuotiin jokaisen kotoa.
Riitan kumppani Tapio Kuure liittyi joukkoon saavuttuaan kesätöistä Ruotsista. Osmo Sounela muistaa, että miehellä oli tullessaan kaikki tarpeellinen kahdessa muovikassissa - enempää tavaraa ei tarvittukaan.
Bussilinjan numero 8 pysäkki oli Tahmelan lähteen yläpuolella. Yleensä kaupunkiin mentiin kuitenkin polkupyörillä ja myös kävellen. Osmo ei muista tulleensa kertaakaan taksilla ravintolasta kotiin - kävelyseuraa sai aina.
- Yöaikaan käveltiin kimpassa takaisin kaupungilta. Kesäaikaan saatettiin jäädä istumaan jonkun pihalle rinteen pohjoispuolelle odottamaan auringonnousua. Nykyisessä Osmon pihassa etelärinteessä ihailtiin myös usein kauniita maisemia, Riitta Väre nauraa.
Auto ja pölynimuri lainassa
Riitta sai kotoa lähtiessään autonkorjaaja-veljeltään pienen Datsunin, jota hän käytti vain lähinnä mennessään kotiin Pohjanmaalle "äitiä katsomaan".
- Muistaakseni siihen aikaan Pispalassa ainoastaan Marjatta Steniuksella oli auto, jota lainattiin sitten tarvittaessa. Autoa lainattiin toisilta esimerkiksi pesukoneen tai jonkun muun suuremman tavaran kuljetukseen. Huviajeluja ei tehty, Osmo Sounela kertoo.
Pispalassa tehtiin paljon asioita yhdessä; laitettiin muun muassa kasvimaata ja keväisin korjailtiin polkupyöriä ja kimppavenettä. Muutotkin tehtiin aina yhdessä. Toisilta lainattiin myös kodinkoneita, kuten pölynimuria.
Stereoissa ei säästetty
Osmo muistaa, miten kaikilla oli vanhemmilta saatu mustavalko-tv. Toinen tärkeä asia, joka lähes kaikilla oli muuten vaatimattomissa huoneissa, oli parhaalle paikalle sijoitettu upea stereolaitteisto. Riitan ainoa opintolainalla tehty iso hankinta oli Toshiban levysoitin-radio kunnon kaiuttimineen.
- Kuuntelin mielelläni bluesia ja jazzia - ja tietysti taistelulauluja. Istuttiin usein jonkun huoneessa yömyöhään ja parannettiin maailmaa. Monella oli mukana kitara tai bongorummut.
Osmo Sounela toteaa, ettei elämä silti aina ollut Pispalassa pelkkää auvoa, ei ainakaan talvisin, kun kylmässä piti lähteä pihan perälle ja palella villapaita päällä peiton alla. Kumpikin tunnustaa silti kaipaavansa 70-luvun yhteisöllisyyttä ja sitä, että aina sai apua muilta.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.