Pispalan pikkuverstaisiin mahtui koko elämä
Pispalasta löytyi ennen niin makkaratehdas kuin täytekynän korjaajaakin. Paperia ja pahvia jalostettiin joulupukin naamareiksi.
Ari Johansson asui 1960-luvulla pikkupoikana Pispalassa nykyisen valtatien ja junaraiteen välissä. Touhukas vesseli oli utelias. Hänestä tulikin monen tehtaan ja toimintapisteen ”hupilainen” eli seuralainen, josta sai olla vähän apua mutta ei ainakaan häiriötä.
Iskun kokoonpanohallilla hän otti osaa huonekalujen kokoamiseen ja kotiinkuljetukseenkin auton kyydissä. Mutta hevosellakin mentiin.
Hyvä sarka oli auttaa polttopuitten sisäänheitossa, kun Amurin halkoliikkeen tavara päätyi Pispalan kellareihin. Hevoskuski oli nimeltään Onni Niemi eli Niemen Onska.
- Vessojen alustat tyhjättiin paskakuupalla nykyisen Hyhkyn alueella. Tuli sekin reissu kerran tehtyä. Silloin se oli hyvää lannoitetta, muistelee Nekalassa asuva Johansson.
Yrjölän makkaraa ja pahvikansia
Ranta-alueella oli täynnä toimintaa. Siellä oli galvanointitehdas, kangasliike ja kenkätehtaita. Yksi erikoisuus oli Yrjölän Matin teollisuus. Niistä yksi oli pahviliike, jossa stanssattiin ja stiftattiin. Tunnettu tuote oli kahvipaketin suojakansi. Sitä tarvittiin kun pakattiin kaupassa jauhettu kahvi. Kansista koostui keräilysarjakin.
Yrjölällä oli myös makkaratehdas. Rottien lisäksi jäi mieleen komea rivi jakeluautoja, joissa luki ”aina maistuu palvi, oli kesä tai talvi.”
Lippu ylös, housut alas
Yrjölän Matti kiisteli täyttömaan omistuksesta kaupungin kanssa. Eräs neuvotteluilta oli ilmeisen raskas. Matti kestitsi kaupungin virkamiehiä runsaasti, niin runsaasti, että seuraavana aamuna lipun nosto myöhästyi.
- Se oli myös ilmeisen vaikeata kun lippua nostaessa housut putosivat.
Seurasimme tilannetta huvittuneena, kertoo Johansson.
Yrjölä oli kuuluisa myös siitä, että hänen kotonaan Tikkutehtaankadulla oli uima-allas, mikä oli tuohon aikaan tavatonta.
Kynät kuntoon – koristeet kotiin
Erikoisuus heti sodan jälkeen oli Pispalan täytekynän korjaaja. Hän liotti kuivuneet kynät, vaihtoi terät uusiin ja palveli näin asiakkaita ympäri Suomen. Kynänkorjaus postitse oli bisnestä sodan jälkeisessä pulassa.
Joulupukin naamareita valmistettiin Enqvistin huvilan naapurissa. Paperimassasta puristettiin naamarit, joihin liimattiin parta ja pistettiin punaväriä poskiin. Siellä tehtiin myös somisteita näyteikkunoihin.
Mustaa huumoria mainoksessa
Kuuluisa oli Hilanderin hautaustoimisto, jonka mainoslause muistetaan vieläkin: ”Nyt kannattaa kuolla sillä Hilanderin Hautaustomisto hautaa halvalla ja syvälle”. Yrittäjä joutui tuosta lauseesta käräjillekin.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.