Pitäisikö polkaista talkoot käyntiin?
Maan hallitus on käynnistämässä ennennäkemättömän syntyvyyskampanjan pikkukunnissa. Risto Lasila miettii vireillä olevan kuntauudistuksen sivumaininkeja.
Suomessa kansa on tempaissut erilaisten asioiden puolesta moneen kertaan. Kansan käsi on ollut karttuisa. Sotien aikana ja niiden jälkeen täällä on aherrettu sotakorvauksista alkaen.
Onko Suomeen polkaistava nyt uusi talkoohenki, kun hallitus vaatii muun muassa jokaiseen kuntaan vähintäin 50 syntyvää lasta vuodessa? Muuten kunta kupsahtaa itsenäisenä. Palaan vielä sota-aikaan, sillä sotien jälkeen alkoi itsestään talkoohenki jyllätä. Lapsia syntyi ennätysmäärä, ilman sen kummempia valtiovallan ukaaseja. Tuli se kuuluisa suuri ikäluokka.
Mutta nyt on tosi kyseessä jälleen. Maan hallitus on jyräämässä kuntia yhteen, aivan kuin autuus alkaisi Hollolan hävittämisestä, Asikkalan upottamisesta, Sysmän kurittamisesta tai Heinolan nujertamisesta.
Hollolan "heikkous" on se, että siellä asuu muun muassa keskussairaalan kovatuloista väkeä, joka käy Lahden puolella töissä. "Pahan" raja täyttyy, sillä sairaalan pitäisi olla oman kunnan puolella, ettei 35 prosentin työssäkäyntimääritelmä täyty.
Ihme, ettei hallitus puuttunut vanhusten määrään ja antanut siitä ohjetta, kuinka paljon ikäihmisiä saisi enintään olla.
Suurin osa kunnista ei ilmeisesti tee yhtään mitään, sillä Päijät-Hämeen uusikunta-selvitys, ja sitä seuranneet kuntapäätökset olivat siksi vahvasti itsenäisten kuntien kannalla.
Tietysti kuntauudistusta voi media - lehdet - palstoillaan pehmittää. Niille kuntauudistus avaisi ainakin melkoiset - vuosia kestävät ilmoitusmarkkinat, kun verorahoilla jouduttaisiin kertomaan mistä kaukaa yhdistetty päivystävä kotipalvelu, lastentarha tai sossuvirasto milloinkin löytyvät.
Onko syksyllä kaikki toisin? Silloinhan käydään kuntavaalit ja kuntaliitoskysymys nousee niissä väistämättä esiin.
Takavuosien jäljiltä talkoohenki on ikävä kyllä tässä maassa latistunut. Juuri sotien jälkeen Suomessa, ja nimenomaan Lahdessa, alettiin valmistaa tai paremminkin sanottuna kutoa, niitä kuuluisia hetekoita, jotka pitivät sitä tuttua natinaa alakertaan, kun yläkerran väki puuhaili niissä "talkooasioissa". Veikko Lavi muuten teki laulunkin siitä natisevasta hetekasta.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Asikkalassa sattui maanantaina iltapäivällä pienkoneonnettomuus, kun järveen laskeutumista yrittänyt kone pyörähti ympäri. Koneessa oli kaksi ihmistä.
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti demarien Raili Hildén.
Hannele Rämö: Tästä jatketaan eteenpäin
Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan muotokuva paljastettiin maanantaina. Hetki oli historiallinen, sillä illalla kaupunginvaltuusto päättää nykyisen kaupunginhallituksen erottamisesta ja nimeää uuden.
Puut eivät sido kaupunkien saasteita
Kaupunkien puut ja kaupunkimetsiköt eivät yleisestä luulosta huolimatta juurikaan paranna ilmanlaatua. Puita pidetään kansan keskuudessa hyvinä ilmansaasteiden sitojina ja puhdistajina. Asiaa ei ole kuitenkaan kiistatta todistettu.
Lapio heiluu torikaivauksissa, arkeologista sipsuttelua tuskin nähdään
Kolmisenkymmentä arkeologia selvittää Lahden kylän historiaa torin kaivauksissa. Kun pintamaa on poistettu, näkyviin saattavat tulla jo ensimmäiset merkit menneestä elämästä.
Lahdessa tutkitaan 460 kilometriä kevyen liikenteen väylää
Lahden kaupunki aloittaa väylien tutkimukset tänään ja työn on tarkoitus olla valmis kesäkuun loppuun mennessä. Routa-aika koettelee väyliä, ja pahimmat vauriot onkin tarkoitus korjata tehdä pikimiten.
Millä saisi miehen liikkumaan?
Väitetään, että suomalaiset miehet jäävät joko sohvalle tai himourheilevat. Urheilun aloittamisesta ei kannata kuitenkaan tehdä liian suurta kynnystä, miettii Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n Keijo Kylänpää.
Bussikuski joutui matkustajan pahoinpitelemäksi
Lahdessa tapahtui lauantai-iltapäivällä erikoislaatuinen pahoinpitely. Linja-autonkuljettaja joutui matkustajana olleen mieshenkilön pahoinpitelemäksi.
Kaukokylmä siintää Lahti Energian silmissä
Taloudellisesti kannattavaksi toiminta tulee vain, jos lähes kaikki alueen kiiinteistöt ovat siinä mukana. Toistaiseksi kaukokylmää on käytössä Lahdessa vain Sibeliustalossa.
Juovikas sittisontiaisen toukka kertoo sateesta
Sään ennustaminen etanan sarvista ja sammakoista on vanhanaikaista - nyt tulevat sittisontiaisen toukat. Mustat, poikittaiset juovat muuten valkeassa toukassa kertovat kesän sateista, väittää heinolalainen taru.
