Kulttuuri |

Pitkän linjan lehtikuvaaja Caj Bremer on vuoden kuvajournalisti

Valokuvaaja Caj Bremer on palkittu vuoden kuvajournalistina. Patricia Seppälän säätiö myönsi palkinnon Bremerille laaja-alaisesta ja pitkäaikaisesta työstä suomalaisen kuvajournalismin toteuttajana ja kehittäjänä. Suomen ainoa kuvajournalistisista ansioista myönnettävä palkinto on arvoltaan 15 000 euroa.

Bremer, 80, on kuvannut suomalaista arkipäivää - ja juhliakin - kuudella vuosikymmenellä. Hufvudstadsbladetin, Lehtikuvan, Viikkosanomien ja Helsingin Sanomien palveluksessa työuransa tehneen Bremerin kuvista moni on jo muodostunut osaksi Suomen historiaa.

Bremer kuuluu myös Suomen vanhimman valokuvagallerian, Helsingissä sijaitsevan Hippolyten, perustajiin. Hippolytessa on esitelty myös reportaasivalokuvaajan toista puolta, pitkällä valotusajalla otettuja rauhallisia maisemakuvia. Nykyään Bremer viettää eläkepäiviään Sipoon saaristossa.

Patricia Seppälä oli pitkään Suomen kuvatoimistoalan johtava hahmo. Mm. Lehtikuvaa ja Euroopan kuvatoimistojen liittoa johtanut Seppälä perusti nimeään kantavan säätiön vuonna 2000. Säätiön tarkoituksena on edistää lehtikuvauksen ja muun dokumentoivan ja raportoivan valokuvauksen journalistista ja teknistä kehitystä ja tieteellistä tutkimusta.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä