Pitsi yhdistää raumalaisia
Rauman Pitsiviikko kerää runsaan viikon aikana Vanhan Rauman alueelle kymmeniä tuhansia kävijöitä. Pitsinnypläyksen ja kädentaitojen perinnettä vaaliva tapahtuma on kulttuuripäällikön mukaan koko kaupungin juhla, johon jokainen yhteisö tuo oman lisänsä.
Rauman Pitsiviikko on kuin iso laiva, jota on vaikea pysäyttää. Se menee kyllä eteenpäin. Näin tapahtumaa kuvailee Rauman kulttuuripäällikkö Risto Kupari. Hänen mukaansa kaupunkilaiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen.
- Tämä on koko kaupungin juhla. Jokainen tekee siihen oman juttunsa. Toimintoja tulee jatkuvasti ilman, että meidän pitää keksiä jotain.
Kulttuuritoimi tarjoaa vaihtoehtoja
Vaikka viikon ohjelma syntyy Kuparin mukaan lähes omalla painollaan, on kulttuuritoimellakin roolinsa tapahtuman järjestämisessä.
- Me pidämme huolen niistä asioista, joita sinne ei muuten tulisi ja tarjoamme vaihtoehtoista kulttuuria. Pyrimme pitämään kulttuurin sivistävästä roolista kiinni ja ohjaamaan erilaisten kulttuuriharrastusten pariin. Siinä mielessä mietimme, että mitä sellaista voisimme esitellä, joka voisi sitten jatkaa omaa elämäänsä.
Vuoden 2012 Pitsiviikolla pääosassa ovat lapset, joille on järjestetty useita tapahtumia ja Kultturitalo Poselli on muutettu lastentaloksi. Yksi suosituimmista Pitsiviikon tapahtumista on perinteisesti Mustan pitsin yö, joka järjestetään tänä vuonna perjantaina 27.7. Viikko huipentuu lauantain 28.7. konserttiin, jossa juhlitaan 570. syntymäpäiväänsä viettävää Rauman kaupunkia.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Tampereen Teatterin katsojamäärissä huikea nousu
Tampereen Teatterin mukaan sen näytelmiä kävi katsomassa kuluneella kaudella 35 prosenttia enemmän ihmisiä kuin edellisellä kaudella.
Tullikamarin kulttuurikeskus tarvitsee kipeästi lisää tilaa
Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yli 180 000 asiakasta. Tilaisuudet varsinkin Pakkahuoneella ovat kasvaneet, joten kaupunki harkitsee kulttuurikeskuksen laajentamista.
Metropolia ammattikorkeakoulu aikoo lakkauttaa taiteen koulutusohjelmia
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia ammattikorkeakoulu suunnittelee esittävän taiteen ja musiikkipedagogian koulutusohjelmien lakkauttamista. Päätöksen myötä etenkin teatteri-ilmaisun ohjaajien koulutus vähenisi huomattavasti.
Taidelaitokset saamassa tukea langattoman tekniikan uusimiseen
Taidelaitokset ovat saamassa kädenojennuksen hallitukselta, kun lisätalousarviossa esitetään tukea langattoman tekniikan uusimiseen.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Kosken pauhujen seurana lepää ruumisarkku
Imatran koskella nähdään kesäkuussa taidetta monessa muodossa. Kesän kiinnostavin ja ehkä karmaisevin taideteos muovautuu tänä kesänä Teemu Heikkisen käsissä. Imatran kosken pauhujen vierellä lepää Heikkisen työstämä ruumisarkku.
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.
Vaahteramäen Eemeli on metkuillut jo 50 vuotta
Astrid Lindgrenin luoma lastenkirjahahmo Vaahteramäen Eemeli täyttää 50 vuotta.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa on muisteltu elokuvaksi
Itä-Lapissa on taas tallennettu arvokasta sotahistoriallista tietoa. "Jatkosodan vuodet Itä-Lapissa" on elokuva, missä nelisenkymmentä ihmistä avautuu varsin vaikuttavastikin kertomaan jatkosodan aikaisista kokemuksistaan - niin rintamalta kuin kotipuolestakin. Nyt valmistunut dvd-elokuva on Itä-Lapin kuntayhtymän tuotantoa ja se on jatkoa aiemmin talvisodasta tehdylle tallenteelle.
