Pneumokokkirokotukset alkavat aikaisintaan vuoden päästä
Pikkulasten pneumokokkirokotukset alkavat ensi vuoden syksyllä. Täsmällinen aikataulu on vielä tarkentumatta, koska H1N1-pandemia saattaa hidastaa rokotteen saatavuutta eikä tarjouskilpailuakaan ole vielä aloitettu.
Lääkintöneuvos Merja Saarinen sosiaali- ja terveysministeriöstä toteaa, että rokotukset päästään aloittamaan aikaisintaan syyskuun alussa vuonna 2010.
- En uskalla varmaksi sanoa, missä kuussa rokotukset alkavat. Rokotteen saatavuudessa saattaa tulla ongelmia, Saarinen sanoo.
Pneumokokkirokotteen saatavuutta hidastaa H1N1-pandemia, koska Saarisen mukaan jotkut maat käyttänevät rokotetta sikainfluenssaa vastaan ja lääkkeen kysyntä on kovaa. Myös tarjouskilpailu ottaa oman aikansa.
- Jos lääkkeen saatavuudessa on normaali tilanne, saamme rokotteen maahan loppukeväästä. Ja koska emme tee kesällä muutoksia rokoteohjelmaan, rokotukset voivat alkaa aikaisintaan syyskuussa, Saarinen sanoo.
Ehkäisee myös aikuisten sairastumista
Pneumokokkirokotteen arvioidaan ehkäisevän noin 9000-10000 lasten välikorvantulehdusta ja 200 keuhkokuumetta vuodessa. Saarisen mukaan on myös arvioitu, että rokotukset ehkäisevät vuosittain aikuisväestössä noin 1000 keuhkokuumetta ja 200 muuta veren pneumomokkitautia, kun lapset eivät levitä bakteeria.
Pneumokokkirokotukset voidaan aloittaa, koska hallituksen ensi vuoden budjettiesityksessä on varattu tätä varten rahaa. Rokotteen lisäämisen kulu on ensi vuonna noin kuusi miljoonaa euroa, minkä jälkeen kulut olisivat 9,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Rokottaminen vähentäisi myös terveyskeskuskäyntejä ja vanhempien poissaoloja työstä, josta arvioidaan koituvan säästöjä ainakin pneumokokkirokotteesta aiheutuvien kulujen verran.
Pneumokokkikonjugaatiorokotteella pyritään ehkäisemään muun muassa korvatulehduksia, aivokalvontulehduksia, verenmyrkytyksiä ja keuhkokuumetta. Rokote tullaan antamaan todennäköisesti alle 1-vuotiaille pikkulapsille.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Yksi kuollut Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja kahdeksan tai yhdeksän ihmistä on loukkantunut, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo palaa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.