Oulu |

Pohjan Sotilassoittokunta soi mollivoittoisesti

Perinteinen soittokunta lakkaa Oulussa vuoden 2013 jälkeen. Soittajien työllistyminen jäljellejääviin soittokuntiin on epävarmaa.

Puolustusvoimien ylikapellimestari, musiikkieversti Elias Seppälä ja Pohjan Sotilassoittokunnan kapellimestari, musiikkikapteeni  Jaakko Nurila
Puolustusvoimien ylikapellimestari Elias Seppälä toi synkkiä uutisia Pohjan sotilassoittokunnan kapellimestari Jaakko Nurilalle. Kuva: YLE / Pekka Loukkola

Pohjan Sotilassoittokunnan harjoitukset Oulun Hiekkavaarassa alkoivat synkkien ilmeiden vallassa. Puolustusvoiman ylikapellimestari, musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä oli aamupäivällä kertomassa puolustusvoimauudistuksen vaikutuksista Pohjan Sotilassoittokunnan tulevaisuuteen. Soitto lakkaa Oulussa vuoden 2013 lopussa.

- Puolustusvoimat kehittää sotilassoittokuntia ja toimintamuotoja. Haasteet tulevat siitä, että säästövelvoitteet ovat kovat. Osasta toiminnoista on luovuttava ja joitakin soittokuntia on lakkautettava. Jäljellejääviä soittokuntia pystytään kuitenkin kehittämään. Tulevaisuudessa sotilasmusiikki tulee olemaan entistä tasokkaampaa, laadukkaampaa ja monipuolisempaa, sanoo puolustusvoimien ylikapellimestari Elias Seppälä.

Seppälä toimi Pohjan Sotilassoittokunnan kapellimestarina 1980- ja 1990-luvuilla, joten nyt hän on määräyksestä lakkauttamassa entistä työpaikkaansa.

- Tuntemukset ovat ikäviä, sillä eihän kukaan halua tehdä tällaisia päätöksiä. Toisaalta pitää ajatella puolustusvoimien kokonaisuutta. Lakkautettavissa soittokunnissa tämä on kipeä paikka, Seppälä toteaa.



Hiukkavaarassa apeat tunnelmat

Pohjan Sotilassoittokunnan lakkauttaminen on ollut liipasimella jo useita kertoja. Pohjan Prikaati lakkauttamisen myötä keskustelu alkoi Oulussa jo vuonna 1998 ja vuonna 2004 lakkautuskeskustelu nosti melkoisen tuen soittokunnan puolesta. Nyt lakkautuspäätös konkretisoituu vuoden 2013 lopussa. Kapellimestari Jaakko Nurila on tilanteesta huolissaan.

- Olemme menettämässä hyvin toimivan 21 hengen viriilin musiikkitoimijan tässä muodossa. Töitä täytyy mahdollisesti etsiä sotilasmusiikin ulkopuolelta. On ollut puhetta muun muassa musiikkikampuksesta tai jopa toisen ammattiorkesterin perustamisesta. Toivon, että tämä henkilöstö siirtyisi kokonaisuutena jonnekin, aprikoi musiikkikapteeni Jaakko Nurila.

Lähteet:
YLE Oulu / Pekka Loukkola

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä