Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla neljä kriisiytyvää kuntaa
Evijärvi, Kauhajoki, Ähtäri ja Pietarsaari luokitellaan Valtiovarainministeriön kuntaliitosta ohjaavien kriteerien valossa taloudeltaan kriisiytyviksi kunniksi. Ainoastaan Vaasassa ja Seinäjoella on vaadittu 20 000 asukasta.
Valtionvarainministeriö luokittelee Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kunnista yhteensä neljä taloudeltaan kriisiytyviksi kunniksi. Ministeriön listalla ovat Etelä-Pohjanmaalta Evijärvi, Kauhajoki ja Ähtäri sekä Pohjanmaalta Pietarsaari.
Kriisiytyminen tarkoittaa sitä, että kuntien tulisi ainakin harkita liitoksia muihin kuntiin.
Hallituksen kuntauudistuksen kriteereissä Vaasa ja Seinäjoki ovat ainoita kuntia, joissa on ministeriön vaatima 20 000 asukasta.
Kuntien liitostarvetta osoittavia kriteerejä ovat väestöpohja, työpaikkaomavaraisuus, työssäkäynti- ja yhdyskuntarakenne ja kuntatalous.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Suurkuhaa ja jättihaukea tähtäimessä Pohjanmaalla
Kuha viihtyy Pohjanmaan tekoaltaissa eikä haukienkaan loppumista tarvitse pelätä, vakuuttaa pohjalaisen kalatalouden asiantuntija.
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.
Energialähettiläs saattaa päästä mukaan pääministerin vienninedistämismatkoille
Pääministeri Jyrki Katainen harkitsee Vaasanseudun energialähettilään ottamista mukaan vienninedistamismatkoilleen eri puolille maailmaa. Kataisen mukaan ajatus on hyvä ja se voisi avata uusia mahdollisuuksia suomalaisen ja pohjalaisen energiaosaamisen vientiin.
Tilastokeskuksen aluepisteet lakkautusuhan alla
Aluetoimipisteet ovat saaneet kutsut yt-neuvotteluihin lakkauttamisesta.
Wasalinelle toimitusjohtaja Westenergyltä
Wasaline saa uuden toimitusjohtajan Westenergyn jätteenpolttolaitokselta. Laivayhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jan Teir.
Vaasan kaupunginteatterilla työntäyteinen kausi
Vaasan kaupunginteatterin näytäntökaudella katsojia oli kaikkiaan noin 55 000. Eniten katsojia keräsi suuren näyttämän Oliver-musikaali. Oliverin näki kaikkiaan 7800 katsojaa.
Katainen Soinille: "Tarvitseeko joka asiasta haastaa riitaa?"
Pääministeri Jyrki Katainen pitää Timo Soinin kommentteja demareiden ministerikierrätyksestä vanhanaikaisena. Kataisen mukaan olennaisinta on, että oikeille paikoilla saadaan asiantuntevimmat ihmiset. Riidanhaastamista pääministeri ei hyväksy.
Oppisopimuskoulutuksen painopiste siirtyy nuoriin
Valtion säästöleikkuri iskee myös oppisopimuskoulutuksiin. Nuorten oppisopimuksien järjestämiseen tulee kuitenkin lisää rahaa.
Rajussa rallionnettomuudessa menehtyi yksi henkilö Seinäjoella - kaksi loukkaantui vakavasti
Seinäjoella tapahtui sunnuntaina raju kahden ralliauton nokkakolari, joka johti yhden matkustajan kuolemaan ja kuljettajien vakavaan loukaantumiseen. Poliisin mukaan syynä on inhimillinen katkos ralliharjoitusten tiedonkulussa.
Aliarvostetusta raparperista saa monta herkkua
Raparperi taipuu heti alkukesästä esimerkiksi kiisseliksi, piirakaksi, hilloksi, mehuksi ja chutneyksi. Raparperi on parhaimmillaan, kun se on noin kolme senttiä paksu.
