Pohjanmaan päivätulipallo oli kookas meteoroidi
Pohjalaismaakunnissa havaittiin tiistaina kello viiden jälkeen kirkas päivätulipallo. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan kyseessä oli ilmakehään osunut kookas meteoroidi. Havaintoja meteoroidista tehtiin kymmeniä, muun muassa Kokkolasta, Mustasaaresta ja Lapualta.
Pohjanmaalla havaittiin poikkeuksellisen kirkas valoilmiö tiistaina noin kello 17.13-17.15. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan tämä niin sanottu päivätulipallo oli maapallon ilmakehään osunut kookas meteoroidi.
Ursan tulipallotyöryhmän matemaatikon Esko Lyytisen mukaan kappaleesta selvisi varmuudella meteoriitteja maanpintatasolle asti. Mallinnuksen mukaan kyseessä voi olla jopa useita kymmeniä kiloja avaruuskiviä. Kappaleen loppuräjähdys tapahtui mahdollisesti Kalajoen ja Ylivieskan välillä.
Ilmiöstä tehtiin runsaasti havaintoja Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään. Havaintoja tehtiin muun muassa Kokkolasta, Mustasaaresta, Lapualta, Kruunupyystä, Kannuksesta sekä Kurikasta. Päivätulipallo nähtiin aina Keiteleeltä asti.
Kappaleen aiheuttama yliäänipamaus kuultiin laajalla alueella.
Meteoriitin palasia Kalajoen seudulle
Vaasan Tähtitieteellinen yhdistys Andromedan puheenjohtaja Kaj Höglund kertoo, ettei itse päässyt näkemään päivätulipalloa.
- Sain kuitenkin tiedon havainnosta saman tien ja otin havainnon tekijältä saman tien tarkat tiedot ylös, Kaj Höglund kertoo.
Andromedan puheenjohtaja arvelee, että nyt Taivaanvahti.fi -sivustolle kirjattujen havaintojen perusteella voidaan jo puhua meteoriitista. Meteoriittien syöksyistä ilmakehään tehdään havaintoja tasaiseen tahtiin, näin kirkkaat päiväsaikaan tapahtuneet havainnot ovat kuitenkin harvinaisia.
- Meteoriittihavainnon yhteydessä kuultu ääni lienee yliäänipamaus, joka syntyy meteoriitin alastulosta. Se kertoo myös siitä, että jotain aineellista on tullut meteoriitin myötä alas, Höglund sanoo.
- Arvellaan, että nyt on tullut alas kymmeniä kiloja kivimateriaalia jonnekin tuonne Kalajoen edustalle mereen tai Kalajoen-Ylivieskan seudulle, pohtii Kaj Höglund.
Ilmoitus havainnoista Taivaanvahtiin
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ja Tähdet ja avaruus -lehti keräävät kaikki havainnot tiistaisesta ilmiöstä Taivaanvahti.fi -sivustolle nettiin.
- Jos jollain on havaintoja vielä, ne kannattaa kirjata Taivaanvahtiin. Havaintojen perusteella lasketaan todennäköiset meteoriitin palasten putoamispaikat, Kaj Höglund kertoo.
- Ehkä joskus vielä löydämme tämän meteoriitin palasia. Kunhan tarkempia laskelmia tehdään, Ursasta varmasti lähtee tietty etsintäpartio paikalle, Höglund naurahtaa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Pohjalaiskouluista valmistuttiin ammatteihin
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa juhlitaan jälleen ammatteihin valmistumista. Yle Pohjanmaa julkaisee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oppilaitoksista valmistuneiden nimet, kun oppilaitokset toimittavat nimilistat toimitukseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille!
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
