Häme |

Pohjois-Forssaan nousee ekologinen opetuskeskus

Pohjois-Forssan uuden opetuskeskuksen rakentaminen pääsee vihdoin alkamaan. Tosin valtuuston pitää vielä myöntää lisärahaa melkein kolmen ja puolen miljoonan euron hankkeeseen. Opetuskeskuksesta tulee monella tavalla ekologinen koulu.

Kojon koulu ja pihalla leikkiviä lapsia
Kojon koulu on Matkun ohella toinen Pohjois-Forssan opetuskeskukseksi yhdistettävä pikkukoulu. Kuva: Sari Törmikoski / Yle

Pohjois-Forssan uutta opetuskeskusta päästään vihdoin rakentamaan.

Opetuskeskuksen kustannusarvio on täsmentynyt noin 3 400 000 euroon. Arvio on noussut alkuperäisestä, mikä merkitsee että kaupunginvaltuuston pitää vielä myöntää hankkeelle noin 200 000 euroa lisärahaa.

Uudesta koulusta tulee ekokoulu, ja ekologisuus sisältyy myös opetussuunitelmiin, sanoo Forssan vs.kaupunginjohtaja Jarmo Pynnönen.   

- Jo rakentamisvaiheessa ekologisuus on otettu huomioon rakentamisratkaisuissa, lämmityksessä, eristyksessä ja materiaalivalinnoissa. Ehkä tärkeintä on kuitenkin, että sinne oppisisältöihin saamme näitä ajatuksia hyödyntäviä ja eteenpäin vieviä ajatuksia sisään, sanoo Jarmo Pynnönen.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä