Pohjois-Korean raketin laukaisu epäonnistui
Pohjois-Korean kiistellyn raketin laukaisu on epäonnistunut. Pohjois-Korean mukaan satelliittia ei saatu kiertoradalleen. Etelä-Korean mukaan raketti hajosi palasiksi ja syöksyi alas muutama minuutti laukaisun jälkeen. Japanin puolustusministeri on vahvistanut tiedon ja ilmoittanut, että Pohjois-Korean "lentävä kappale" oli ilmassa yli minuutin ajan ja putosi sitten mereen.
Pohjois-Korea laukaisi sääsatelliittia kuljettavan pitkän matkan rakettinsa perjantain vastaisena yönä kello 1.39 Suomen aikaa.
Etelä-Korean puolustusministeriön mukaan raketti räjähti ilmassa ja hajosi noin 20:ksi kappaleeksi. Raketin osat putosivat Etelä-Korean länsirannikon edustalle. Etelä-Korea etsii pudonneita raketin osia, ministeriön edustaja sanoi tiedotustilaisuudessa.
Pohjois-Korea kertoo etsivänsä epäonnistumisen syytä. Se on ollut äärimmäisen vaitonainen tapahtuneesta. Paikalle oli kutsuttu myös kansainvälisiä toimittajia. Epäonnistumista on kuvailtu tuoreen johtajan Kim Jong-unin ensimmäiseksi kriisiksi.
Turvallisuusneuvosto kokoontuu
YK:n turvallisuusneuvosto aikoo kokoontua tänään perjantaina käsittelemään Pohjois-Korean raketin laukaisua. Neuvoston tavoitteena on yksimielisesti tuomita Pohjois-Korean toimet.
Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle tuomitsi raketin laukaisun ja vaati YK:lta voimakasta reaktiota. Myös Venäjä on painottanut laukaisun olevan ristiriidassa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman kanssa.
Pohjois-Korean raketin laukaisua on kritisoitu maailmalla, koska sen pelätään edistävän Pohjois-Korean valmiutta kuljettaa ydinkärkiä. Muun muassa Yhdysvallat on väittänyt, että kyseessä on naamioitu ohjuskoe.
Pohjois-Korea suostui helmikuussa osittain jäädyttämään ydinohjelmansa ja ohjuskokeensa saadakseen ruoka-apua Yhdysvalloilta. Maaliskuussa sopimus kuitenkin pantiin sivuun, sillä Pohjois-Korea ilmoitti raketin laukaisusta.
Pohjois-Korea laukaisi vastaavan raketin kolme vuotta sitten. Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean mukaan se ei tuolloinkaan päässyt kiertoradalle, mutta Pohjois-Korean mukaan laukaisu onnistui.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Pussy Riotin jäsen ryhtyi syömälakkoon
Marija Aljohina haluaa tulla kuulluksi ehdonalaishakemuksensa käsittelyssä oikeudessa.
Urpilainen kävi Schäublen puheilla Saksassa
Suomi hakee jälleen yhteistä EU-linjaa Saksan kanssa niin veronkierron torjumisessa kuin pankkiunionin rakentamisessakin.
Bostonin pommi-iskuista kuulusteltu hyökkäsi FBI-agentin kimppuun - agentti ampui miehen
FBI:n mukaan mies oli ryhtynyt väkivaltaiseksi kesken kuulustelun.
Islannin hallitus testauttaa maansa EU-kannan kansalla
Islannin edellinen hallitus aloitti EU-neuvottelut. Juuri valittu uusi hallitus keskeyttää ne ja kysyy kansan kantaa. Mielipidekyselyjen perusteella se lienee kielteinen. Yksi syy on yli muiden: makrilli.
Japanilaisviljelijät alkoivat kylvää riisiä Fukushiman ympärille
Viranomaiset kavensivat turvavyöhykettä tuhoutuneen voimalan ympärillä. Fukushiman riisi on heidän mukaansa turvallista.
Tukholman palopesäkkeet kartalla - "tälle täytyy tulla loppu"
- Tälle täytyy tulla loppu, sanoo Tukholman reuna-alueista vastaava Joakim Larsson. Palavien autojen yöt eivät ole enää vain Husbyn ongelma.
Irlanti vaatii verokikkailun lopettamista
Elinkeinoministeri Richard Bruton on sitä mieltä, ettei yritysten pitäisi pystyä kilpailuttamaan maita toisiaan vastaan.
Välimeren rannalla 700 kilometriä pitkä laiton lintuansa - tappaa miljoonia lintuja
Pajulinnuissa, satakielissä ja kehrääjissä ei ole paljon syömistä, ellei niitä pyydä massoittain. Toiminta on laitonta, mutta kukaan ei piittaa siitä.
Ohjelmistovalmistaja värvää asiantuntijoiksi autisteja
IT-yhtiön tuottavuus on noussut Bangaloressa, missä työskentelee kuusi autistista henkilöä ohjelmistotestaajina.
"Liberaalien vanhemmista lampunvarjostimia" – toimittajan puheista syntyi skandaali Venäjällä
Neuvonantaja vertasi Stalinin Smersh -joukkoja Natsi-Saksan SS-joukkoihin ja toimittaja sanoi säälivänsä sitä, etteivät fasistit tehneet tällaisia mielipiteitä esittävien liberaalien vanhemmista lampunvarjostimia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.