Pohjois-Norja kirii matkailukilvassa
Pohjois-Norjan matkailuelinkeino kasvaa nopeammin kuin kilpailijansa Pohjois-Suomessa. Vuonna 2011 pohjoisnorjalaisissa majoitusliikkeissä yöpyi 12 prosenttia enemmän ihmisiä kuin toissa vuonna. Lapissa kasvuprosentti jäi alle kolmeen.
Pohjois-Norja lisää markkinaosuuttaan Pohjoiskalotin matkailumarkkinoilla. Norjan pohjoisimman läänin matkailutilastot osoittavat, että viime vuonna Ruijassa (Finnmarkenissa) vieraili ennätysmäärä turisteja.
Matkailijoita yöpyi rekisteröidyissä majoitusliikkeissä 12 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Ulkomaisia matkailijoita yöpyi lähes 15 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna.
Paikoin kasvu oli vielä nopeampaa, varsinkin hotelleissa. Alattiossa (Altassa) hotellien käyttö lisääntyi yli 30 prosenttia toissa vuodesta.
Lapissa kasvu kiihtyy
Lapissa puolestaan rekisteröidyt majoitusliikkeet kirjasivat viime vuonna vain 2,7 prosenttia enemmän yöpymisiä kuin vuonna 2010. Hotellien käyttö kasvoi hieman nopeammin: +4,3 prosenttia.
Tänä vuonna tosin lappilaishotellien myynnin kasvu on piristynyt Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan jo 8,5 prosenttiin.
Norja nousee yhä
Tänä keväänä norjalaiset matkailukeskukset ovat nauttineet ennätyksellisen kiivaasta sesongista. Tammi-huhtikuussa yövyttiin pohjoisnorjalaisissa majoitusliikkeissa liki 12 prosenttia viime vuotta enemmän, kun koko maan luku oli 3,7 prosenttia.
Hotelliyöpymiset lisääntyivät alkuvuonna Pohjois-Norjassa peräti 14 prosenttia.
Pohjois-Norjassa yövyttiin majoitusliikkeissä viime vuonna kolme miljoonaa kertaa. Pohjois-Suomessa yöpymisiä kertyi samaan aikaan 4,7 miljoonaa, joista 2,3 miljoonaa Lapissa.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Lohi Lapin liiton hallituksen puheenjohtajaksi
Keskustan rovaniemeläinen kansanedustaja Markus Lohi on valittu Lapin liiton hallituksen puheenjohtajaksi. Lapin liiton valtuusto päätti luottamusmiesvalinnoista vuosille 2013-2016 kokouksessaan maanantaina.
Suurpetovahinkojen korvaamiseen tulossa lisärahaa
Suurpetojen aiheuttamien ennätyssuurten vahinkojen korvaamiseen on tulossa toivottua lisärahoitusta. Mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen keskiviikkona sopiman lisäysesityksen on korvauksiin käytettävissä 7 miljoonaa euroa. Lisäksi vahinkojen ennaltaehkäisyyn voidaan käyttää enintään puoli miljoonaa euroa.
Kataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea viranomaisilta
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on verkostoituminen ja tiedon välittäminen kuin yksittäiset konttorit.
Sähköt katkesivat erheen vuoksi osassa Rovaniemeä
Sähkönjakelu keskeytyi tiistaina osassa Rovaniemeä viideksi minuutiksi inhimillisen erehdyksen vuoksi. Sähköt kävivät poikki 3240 asiakkaalta puolen päivän aikaan.
Mooses Mentula: Isän kanssa kahden
Mooses Mentula on kirjoittanut romaanin tärkeästä asiasta eli meidän jokaisen vastuusta jälkeläisistään ja heidän elämästään. Ristiriidat ja tyytymättömyys heijastuvat koko perheen elämään ja lapsella on vähiten eväitä ymmärtää koko asiaa. Lue Juha Pikkaraisen kirja-arvio.
Päätös: Sarivaara saa Israel Ruong -stipendin
Saamelainen korkeakoulu pitää päätöksensä ja myöntää Erika Sarivaaralle Israel Ruong -stipendin. Saamelaisjärjestöt ovat tuoneet voimakkaasti esille mielipiteitään siitä, saako Sarivaaralle myöntää stipendin vai ei.
Metsänistutus tuo monille töitä
Metsähallitus työllistää jälleen metsänistutuksiin satoja määräaikaista. Suurin osa töistä on Itä-Lapissa. Metsähallitus istuttaa Lapissa metsää noin 5000 hehtaaria.
Pelkosenniemi: ei fuusiolle
Pelkosenniemi ei hyväksy kaukolämpöliikelaitosten ja -yhtiöiden yhdistämistä Koillis-Lapin Sähkö -yhtiöön. Kunnanhallituksen mielestä fuusio on omistajien edun vastainen ja alentaa sähköyhtiön omistuksen arvoa.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Täältä löytyy töitä Lapissa
Työttömyys on pahentunut edelleen Lapissa. Lapin Ely-keskuksen mukaan huhtikuussa Lapissa oli lähes 1200 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys vaihtelee rajusti Lapin kuntien välillä.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Pohjois-Norjan löytänyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaAsia ei ole ihme. Kun matkustaa muutaman päivän Pohjois-Norjassa niin asia selviää. Luonto on käsittämättömän hienoa ja sieltä puuttuvat suuret matkailuslummit. Vuoria, vesiä, virtoja. Meillä on suurempaa vain suot, jotka ovat pääsin nekin metsitetty epämiellyttävän näköisiksi pusikoiksi. Pienhköt retkeilykylät suht` lähellä toisiaan mahdollistavat valinnan yöpymispaikoissa.Ja matkailijoiden kesken vallitsee jonkinlainen "veljeys" toisin kuin täällä meillä. Tämä johtunee juuri pienemmistä keskittymistä. Ei ole montakaan syytä joka puoltaisi matkailua tällä puolen rajaa. Tietenkin täällä on turvallisempaa matkustaa omilla teillä ja lyhyillä matkoilla, mutta se on pieni murunen todelliseen arjesta irrottautumiseen. Käykää ihmeessä ajamassa vaikkapa Kirkkoniemessä, Altassa tai vielä mahtavampi kohde on Lofootit. Viimeistään siellä selviää matkailumaittemme ero.
Täti
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllähän siellä majoittuisi, jos olisi kohtuuhintaisia, mukavia paikkoja. Hotellit ovat sikakalliita, leirintäalueet kaameita ja välimuotoja ei juurikaan ole.
Norge
Ilmoita asiattomasta kommentistaVuokraa matkailuauto, jos hotellivaihtoehto tuntuu kalliilta. Myös levähdyspaikat Norjassa siistejä verrattuna Suomen levähdyspaikkoihin, joista roskikset ja vessat viety pois, joten levähdyspaikkojen vierustat liukumiinoja ja roskia täynnä. Norjalaiset todella ystävällisiä ja maisemat henkeäsalpaavia!Kannattaa todella matkustaa Norjaan, jos luontokohteet kiinnostavat.
Norjaan!
Ilmoita asiattomasta kommentistaLeirintäalueiden kaameus meikäläistä tasoa, Lapissa jouduin viimeksi yöpymään hajuisessa mökissä, jonka patjan alta paljastui oksennus.
Norjassa on välimuotoina majoitukseen kalastajakyliä, esim. Lofooteilla. Ne on usein saneerattu alkuperäisen hengen mukaisesti, ovat aina viihtyisempiä kuin hotellit. Niissä on usein tapahtumia; konsertteja yms. Hotelleissa en itsekään juuri yövy. Toisaalta: usein matkalle lähdetään päätarkoituksena muut nautinnot kuin yöpyminen. Myös bed and breakfast- paikkoja on runsaasti, meillä taas harvinaisuus. Lisäksi on telttailualueita, joissa yöpymisen viihtyisyys on omista varusteista kiinni.
Käykää lofooteilla.
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos Norja panostas samanverran kuin suomi matkailuun ja hintataso olis sama Suomessa niin Suomessa ei kävis edes suomalaiset, sillä Norjan maisemat ja luonto on paljon enemmän kuin tasamaan pajukot .