Kotimaa |

Pohjois-Pohjanmaan tulvahuippu saavutettaneen tänään

Kalajoki ja Pyhäjoki ovat jo kääntyneet laskuun. Mittavimpia tulvatuhot ovat Siikajoella, jossa vesi pysyy tulva-alueilla vielä viikon ajan.

 Ilmakuva Siikajoen tulva-alueesta.
03:00
Siikajoki tulvii Siikalatvassa. Muun muassa Mankilan kylässä on tulvien alla arviolta 3 000 hehtaaria peltoa ja lukuisia teitä on poikki. Kuvat: Lentokuva Vallas

Pohjois-Pohjanmaan pahimmilla tulva-alueilla saavutetaan tulvahuippu todennäköisesti tänään. Pahimmassa jamassa olevan Siikajoen pinta nousee Suomen ympäristökeskus Syken johtavan hydrologi Bertel Vehviläisen mukaan vielä sentin parissa tunnissa, mutta joen pinnan odotetaan saavuttavan huippunsa tänään.

Oulujoen alajuoksulla Oulun Merikoskessa virtaa tällä hetkellä ennätysmäärä vettä, jopa 850 kuutiota sekunnissa. Oulujärven vedenkorkeuden nousu alkaa kuitenkin pysähtyä.

- Kun uusia sateitakaan ei ole luvattu, niin tilanteeseen ei pitäisi tulla yllätyksiä, Vehviläinen arvioi Oulujärven ja Oulujoen tulvatilannetta.

Pohjanmaan tulvajoista Kalajoki ja Pyhäjoki ovat jo kääntyneet laskuun. Kalajoen ja Pyhäjoen alueiden tulvavahingot eivät Syken mukaan ole olleet yhtä mittavia kuin Siikajoella.

Äkillistä helpotusta ei ole luvassa

Vaikka jokien pinnat kääntyvät hiljalleen laskuun, ei tulvista kärsineille alueille ole luvassa äkillistä helpotusta. Siikajoen Mankilassa veden vallassa on arviolta noin 3 000 hehtaaria peltoja.

- Vesi pysyy siellä valitettavasti vielä tämän viikon, Vehviläinen sanoo.

Oulujoen osalta virtaamat voivat pysyä huippulukemissa vielä viikon verran. Syke odottaa virtaamien pysyvän suurina koko kuukauden, sillä Oulujärveen tulee yhä paljon vettä ylempänä sijaitsevista järvistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä