Pohjoisen hillasato jäänee heikoksi
Pohjois-Suomeen povataan 2000-luvun heikointa hillasatoa. Avosoille hillaa ei ole tulossa juuri lainkaan. Hillan poimijahinta nousee ennätyksellisen korkeaksi.
Hillat alkavat kypsyä jo Pohjois-Pohjanmaan ja Koillismaan soilla. Pääsato kypsyy lähiviikkoina. Ensimmäisiä maakunnasta poimittuja hilloja on jo tarjolla toreilla.
Esimerkiksi Kuusamossa hillasta on poimijoille maksettu torilla kahdeksan euroa kilolta. Ranualla hillan sisäänostohinta on puolestaan noussut ennätyskorkealle 10,50 euroon kilolta.
Hillanostaja Reijo Sääskilahti hillakunta Ranualta sanoo, että avosoilta hillaa ei tule juuri lainkaan, vaan tulossa on 2000-luvun heikoin hillavuosi. Sääskilahden mukaan huonoina hillakesinä poimijoille on maksettu 10 euroa kilolta. Kauppias myy hillaa asiakkaille 15 euron kilohintaan.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Proteiinia vaikka madoista
Hyönteisten syöntiin kehoittanut YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on lähinnä huvittanut tai inhottanut suomalaisia, mutta asiaan vakavastikin suhtautuvia on. Hyönteistutkija Lena Huldénin mielestä ravinnontuotannossa veden riittävyys tulee isoksi ongelmaksi, sen takia mm. hyönteisten syöntiä tulisi edistää. Huldén itse kasvattaa ja syö kenttäsirkkoja. Suutuntuma muistuttaa popcornin kuorta. Katso Ajankohtaisen kakkosen juttu hyönteisdieetistä.
Kiusaamiskierre voi alkaa jo päivähoidossa
Tutkimusten mukaan pienet lapset eivät osaa synnynnäisesti kiusata vaan tapa opitaan toisilta.
Muhiiko myös Suomen lähiöissä levottomuutta?
Aamu-tv:ssä esiintyneiden nuorisotyön asiantuntijoiden mukaan Suomessa ei ole lähiöitä, joihin kasautuisi syrjäytyneitä nuoria ja maahanmuuttajia Ruotsia vastaavalla tavalla.
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilusti
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilun kolmanneksen viime vuonna, kerrotaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Ylen kirjeenvaihtaja Tukholmassa: Mellakointi on laajentunut tuntuvasti
Kirjeenvaihtaja Jyrki Haran mukaan ongelmien taustatekijöinä nähdään Ruotsissa toimettomien ja osattomien nuorten määrän kasvu tietyissä kaupunginosissa.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Jättitornado mahdollinen Suomessakin
Yhdysvaltain Oklahomassa kymmeniä ihmisiä surmanneen tornadon kaltainen tornado on mahdollinen myös Suomessa. Suomessa koettiin jättimäisen tornadon tuhot vuonna 1932.
Monikulttuurinen nuorisotyö hakee muotoaan - haasteena rasimi ja siihen puuttuminen
Nuorten kanssa työskentelevät aikuiset kokevat rasismin usein eri tavalla kuin nuoret itse. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Etnon tekemässä nettikyselyssä selvisi, että aikuiset saattavat tietoisesti vältellä puuttumista rasismiin, vaikka nuoret itse tätä haluaisivatkin.
Miljoonien eurojen remonttikierre jatkuu lahtelaiskoulussa
Launeen koulun tilalle ei tule uutta rakennusta vaan vanha kiinteistö remontoidaan kauttaaltaan. Koulussa on kärsitty vakavista sisäilmaongelmista ja jopa lakkoiltu terveellisten tilojen saamiseksi.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.