Oulu |

Pohjoisen suurhankkeet houkuttelevat yrityksiä

Suurhankkeet houkuttelevat Pohjois-Suomeen uusia yrityksiä. Esimerkiksi ruotsalainen Sandvik avasi toimipisteen Kajaaniin Talvivaaran kaivoksen takia. Maanrakennuskoneita, nostureita ja trukkeja myyvä Rotator puolestaan avasi uudet tilansa Oulussa.

Kaivinkoneita Rotatorin Oulun toimipisteessä.
Muun muassa kaivinkoneita, nostureita ja trukkeja myyvä Rotator avasi toimipisteen Ouluun. Kuva: YLE

Oulun kauppakamari on listannut, että sen alueelle on tulossa kahdeksan seuraavan vuoden aikana uusia investointeja peräti 15 miljardin euron edestä. Laskuissa ovat mukana muun muassa ydinvoivala-, kaivos- ja liikennehankkeet. Hankkeet houkuttelevat perässään yrityksiä.

- Näemme Pohjois-Suomen tärkeänä ja kasvavana markkina-alueena. Tänne on tulossa paljon isoja, monivuotisia hankkeita. Uskomme, että sitä kautta meidän asiakaskuntamme kasvaa ja heidän tarpeensa lisääntyy koko ajan, toteaa Rotatorin toimitusjohtaja Thomas Åhman.

Rotatorin Oulun toimipisteessä on noin 800 neliömetriä tilaa. Koko Pohjois-Suomea palvelevassa keskuksesta löytyy pesuhalli, korjaamo, myyntitila, varaosamyymälä, varasto sekä huolto- ja koulutustila. Oulun keskus on Pirkkalan ja Vantaan jälkeen yhtiön kolmanneksi suurin Suomessa. Työkonemyyjän on entistä tärkeämpi huolehtia myös huollosta, varaosapalvelusta ja koulutuksesta. Palvelulla yritetään menestyä myös alan kovassa kilpailussa.

- Koneiden on pyörittävä koko ajan ja omistajan on saatava niistä se hyöty, mitä on ajateltu silloin, kun ne on hankittu. Siksi on tärkeää, että myös huolto pelaa, sanoo Åhman.

Lähteet:
YLE Oulu / Ari-Pekka Sirviö

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä