Kainuu |

Poikatanssin suosio kasvaa vuosi vuodelta

Pikku poikien tanssitunnilla ei pädetä hempeillä asioilla. Musiikki on räppiä ja hiphoppia ja mielikuvat tuodaan usein poikien taistelumaailmasta. Lopputuloksena on innokkaasti itseään tanssilla ilmaisevia poikia.

Seppo Ojala mallaa scooby-doo -liikettä. Kuva: YLE / Sini Salmirinne

Pikku tytöt on helppo mieltää tanssitunnille vaaleanpunaisine tutuineen. Mutta entä jalkapalloa, mutanttininjakilpikonnia ja hämähäkkimiestä fanittavat pikku pojat - kuinka heidät saadaan tanssimaan?

8-vuotias kajaanilainen Seppo Ojala aloitti tanssiharrastuksen isosiskon peesissä. Ensimmäisen tanssitunnin synnyttämä jännitys on jäänyt Sepon mieleen.

- Aika tavalla jännitti, kun ei yhtään tiennyt, millaista tämä olisi. Vähän ujostuttikin.

Jännitys ja ujostelu on nyt voitettuja tunteita. Seppo on aloittanut tänä syksynä kolmannen vuotensa Tanssiteatterin poikaryhmässä.

Esimerkki rohkaisee miehiä ja poikia tanssimaan

Kajaanin Tanssiteatterin rehtori Minna Palokangas-Sirviö muistelee vetäneensä poikatanssiryhmiä jo noin parikymmentä vuotta.

- Ensimmäisenä oli yksi kituva ryhmä, jossa oli kuusi poikaa.

Poikatanssin suosio on kasvanut Kajaanissa koko ajan, ja nyt Kajaanin Tanssiteatterin ryhmissä on mukana satakunta poikaa ja miestä.

Palokangas-Sirviö arvelee, että merkittävin tekijä innostuksen kasvuun on toisten esimerkissä.

- Pienemmät pojat ovat nähneet isompia esiintymässä ja heillä on tullut kokemus, että tuo voisi olla hauskaa, vauhdikasta ja miehekästä.

Myös Tanssiteatterin miesten ryhmä on alkanut kasvamaan.

- Heilläkin on kenties ollut se pikku pojan haave ilmaista itseään kehon kautta ja nyt he ovat rohkaistuneet.

Hirvenmetsästystä, räppiä ja tiukkoja liikkeitä

Otso Seppänen, 7 vuotta, antaa yllättävän vastauksen kysymykseen, mikä tanssitunnilla on hauskinta.

- No esimerkiksi villi vesimies tai hirvenmetsästys!

Poikien tanssitunnilla harrastajia motivoidaan vauhtileikkien ja pojille sopivan musiikin avulla. Minna Palokangas-Sirviö kuvailee, että poikien maailmassa, samoin kuin tanssitunnilla tulee esille rajuus. Esikuvat tulevat taistelumaailmoista.

- Käytämme paljon räp-musiikkia. Se on tullut kadulta, miesten maailmasta. Liikkeet, liiketyyli ovat vahvempia ja selkeämpiä kuin tyttöjen tanssissa. Tyttöjen kanssa tekniikkaa hiotaan jo paljon aiemmin. Poikien tekniikka on breakin, hiphopin ja nykytanssin sekoitusta.

Seppo Ojala paljastuu kovan rockin kuuntelijaksi. Suosikki yhtyeiden joukossa on muun muassa Metallica. Siihenkin löytyy liikkeitä tanssitunnilta.

- Rajuun rokkiin sopii aika monenlainen liike, Seppo pohtii.

Rockiin sopivat monenlaiset liikkeet ja tanssitunnille kaikenlaiset ihmiset. Toki Seppo Ojalakin oli alkuun pohtinut sitä, onko tanssi vain tyttöjen juttu.

- Kyllä tämä kuulosti alussa tyttöjen jutulta, mutta sitten tajusin, että tämä on sekä tyttöjen että poikien juttu.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä