Poliisi ampui New Yorkin Times Squarella riehuneen
Poliisi ampui puukolla uhkailleen miehen vilkkaalta turistiaukiolta alkaneen takaa-ajon päätteeksi. Osa paikalle osuneista hakeutui suojaan, osa lähti seuraamaan pakenevaa miestä ja poliiseja.
New Yorkin kuuluisalla Times Squaren turistiaukiolla sattui lauantaina poikkeuksellinen välikohtaus, jonka päätteeksi poliisi ampui kuoliaaksi puukkoa heiluttaneen miehen. Poliisin mukaan mies oli hyökännyt partiota kohti aseellaan.
Heti kun hän näytti puukkonsa, poliisit ottivat esiin aseensa.
Tapahtumat saivat alkunsa ihmisvilinässä, kun poliisi lähestyi viisikymppistä miestä, joka vaikutti polttelevan kannabissätkää. Mies hermostui, otti esiin lähes 30 sentin veitsen ja alkoi sitoa huivia otsalleen. Hän ei kuunnellut poliisin kehotuksia pudottaa aseensa vaan ryhtyi perääntymään alas katua.
- Heti kun hän näytti puukkonsa, poliisit ottivat esiin aseensa, kuvailee brasilialaisturisti Lincoln Rocha sanomalehti New York Timesille.
Hidas eteneminen jatkui Times Squarelta seitsemän korttelin mitalla yhä useampien poliisien liittyessä verkkaiseen takaa-ajoon pistoolit tanassa. Osa paikalle osuneista sivullisista hakeutui suojaan, osa jatkoi matkaansa polisien ja puukkomiehen rinnalla kuvaten tapahtumia kännykällä. Yhden silminnäkijän mukaan mies uhkaili ihmisiä veitsellä kulkiessaan.
Poliisiraportin mukaan miestä sumutettiin pippurikaasulla kuudesti. Manhattanin 37. kadulla hän syöksyi poliiseja päin, ja kaksi poliisia avasi tulen.
Times Square ja sen lähikadut ovat New Yorkin ruuhkaisinta turistialuetta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Syyrian armeija tulittaa rajusti Qusairia
Tykki- ja ohjustulitus alkoi pian päivän koitettua. Mahdollisista uhreista ei ole vielä kerrottu.
Tuhoisa linja-autopalo Pakistanissa - 16 lasta kuoli
Tulen arvellaan saaneen alkunsa kipinästä, kun kuljettaja oli vaihtamassa autoa kaasukäytöstä bensiinikäytöllle.
Toronton kaupunginjohtajan väitetään polttavan videolla crackia
Monien näkemällä videolla kapunginjohtaja Rob Fordin näköisen miehen kerrotaan polttavan crackia. Ford sanoo, ettei käytä crackia.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Norjan tulvista jo yli 20 miljoonan euron tuhot
Tulvivien järvien vedenpinnan pelätään nousevan vielä jopa metrin.
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Tiikeri raateli eläintarhan työntekijän Britanniassa
24-vuotias nainen sai vakavat vammat päähänsä ja niskaansa, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Eläintarhan asiakkaat eivät olleet vaarassa.
