Helsinki |

Poliisi edelleen ymmällään pankkiryöstöstä

Poliisi ei ole saanut vielä maanantai-iltaan mennessä merkittävää uutta tietoa Helsingin perjantaisesta pankkiryöstöstä. Kunnollinen kuva ryöstäjästä auttaisi etsinnöissä, mutta sellaista ei poliisin mukaan ole vielä löydetty.

OP-pankin konttori Meilahdessa ryöstettiin perjantaina iltapäivällä. Kuva: YLE

Poliisi on ryhtynyt viikonloppuna tutkimaan rikospaikan lähistöllä olevien videokameroiden tallenteita, mutta ryöstäjästä ei ainakaan vielä pystytä julkaisemaan kuvaa. Pankin valvontakameroiden kuvissa miehen kasvot eivät näy tarkasti lippalakin alta.

– Emme ole saaneet aikaan mitään varsinaista läpimurtoa. Tiedämme vain pankin tapahtumat pääpiirteissään ja tekijän tuntomerkit, kertoo tutkinnanjohtaja Kari Niinimäki Helsingin poliisista.

Lippalakkipäinen mies ryösti Meilahden OP-pankin konttorin perjantaina iltapäivällä. Ryöstäjä sai saaliikseen 60 000euroa käteistä. Miehen kansallisuudesta ei ole tietoa.

Niinimäen mukaan kunnon kuva ryöstäjästä ratkaisee ryöstön tutkinnan.

– Kuvan saaminen auttaa pitkänkin ajan päästä, mutta mitä pikemmin sen saamme, sen parempi.

Eilen poliisi kertoi harkitsevansa ryöstäjän etsinnän laajentamista ulkomaille.

Pankkiryöstöt yhä harvinaisempia

Pankkiryöstöt ovat Niinimäen mukaan turvatoimien takia tätä nykyä hyvin harvinaisia. Pankeissa on kauppoja ja kioskeja enemmän henkilökuntaa ja valvontakameroita. Vielä 1990–luvulla pankkiryöstöjä tehtiin huomattavasti useammin.

– Ne 90-luvun pankkiryöstöt selvitettiin aika perusteellisesti. Se taisi antaa oman viestinsä pankkiryöstöä harkinneille.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä