Poliisi: Hyvinkään ampumisen taustalla "impulssit"?
Poliisi ei halua täsmentää, mitä impulsseilla tarkoitetaan, koska todistajia on vielä kuulematta.
Poliisin mukaan Hyvinkään lauantaisen ampumavälikohtauksen taustalla saattavat olla "impulssit". Poliisi huomauttaa, että on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa, mikä oli syynä ampumiseen.
- Jollain tavalla siellä taustalla on sellaisia impulsseja, jotka voisivat olla selittäviä tekijöitä, mutta on liian aikaista lähteä sanomaan, että ne olisi syitä tähän, sanoo rikoskomisario Kimmo Huhta-aho Keskusrikospoliisista.
Huhta-aho ei halunnut täsmentää, mitä impulsseilla tarkoitetaan.
- En halua täsmentää, koska todistajia on kuulematta siihen liittyen.
Huhta-aho sanoi myös, ettei teko yllättänyt poliisia.
- Tuntuu, että yhä pienemmät syyt saavat näinä aikoina tekemään yhä rajumpia tekoja. Ei yllätä, Huhta-aho pohti.
Hyvinkään käräjäoikeus vangitsi tänään ammuskelusta epäillyn 18-vuotiaan hyvinkääläismiehen kahdesta murhasta ja useista murhan yrityksistä epäiltynä. Epäilty on tunnustanut teot. Puolustus ei halunnut tänään kommentoida tapausta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Suuri osa nuorista ei tunne oikeuksiaan työllistymisessä ja koulutuksessa
Kankea byrokratia saattaa vaikeuttaa nuoren työn saantia. Nuorisotakuu käsitteenä on myös usealle uppo-outo. Oulussa keskustellaan perjantaina vaikeasta nuorisotyöttömyystilanteesta suurtapahtumassa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.
Bussikuski hävisi irtisanomiskiistansa hovissa
Kuljettaja joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 40 000 euron korvaukset. Hovioikeus hylkäsi kuljettajan korvausvaatimukset sairastumisestaan astmaan työpaikalla.
Lapin poliisilaitoksella kului eniten aikaa ja rahaa tieliikenneonnettomuuksiin
Lapin poliisilaitoksen viime vuotinen toiminta keskittyi eniten tieliikenneonnettomuuksien hoitoon. Toiseksi eniten poliisit lähtivät kotihälytyksiin.
Moilanen: En usko kahdeksan kunnan kimppaan
Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen suhtautuu Porin alueen kuntajakoselvityksen aloittamiseen myönteisesti. Moilasen mukaan olisi hyvä, että kaikki kunnat lähtisivät mukaan selvityksen ensimmäiseen vaiheeseen.
Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
