Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen kaivosalueesta Perussa
Alueelle julistettiin poikkeustila joulukuussa. Yhteenotossa kuoli kolme ihmistä ja 21 loukkaantui.
Poliisi ja mielenosoittajat ovat ottaneet yhteen kiistellyllä kaivosalueella Perussa. Celendin kaupungissa tapahtuneissa väkivaltaisuuksissa kuoli ainakin kolme ihmistä ja 21 loukkaantui.
Sadat mielenosoittajat heittelivät kivillä hallituksen rakennuksia maan pohjoisosassa sijaitsevassa kaupungissa. Poliisi vastasi suihkuttamalla kyynelkaasua mielenosoittajien päälle.
Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan mielenosoittajat suuttuivat kaupungin pormestarin ilmoitettua tukevansa kaivostoimintaa.
Maan pääministeri Oscar Valdes on todennut, että alueella saatetaan rajoittaa asukkaiden mahdollisuuksia kokoontua julkisilla paikoilla, jotta yhteenotot poliisin, sotilaiden ja mielenosoittajien välillä saataisiin loppumaan.
Mielenosoittajat vastustavat Cajamarcan osavaltioon suunniteltua, neljän miljardin euron arvoista kultakaivosta, koska se saastuttaisi heidän mukaansa paikallisten vesivaroja.
Osavaltion presidentti Gregorio Santos on syyttänyt maan hallitusta suurten kaivosten etujen ajamisesta samalla, kun köyhät työläiset jätetään huomiotta. Maan presidentti Ollanta Humala on puolestaan korostanut, että kaivoshanke luo tuhansia työpaikkoja ja lisää verotuloja maahan.
Viime vuoden joulukuussa osavaltioon julistettiin poikkeustila kahdeksi kuukaudeksi, jotta mielenosoitukset saataisiin kitkettyä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista
Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.
Lontoon surmassa lisää pidätyksiä - kahta epäillään osallisuudesta murhaan
Poliisin mukaan tutkinnassa on lukuisia johtolankoja. Sotilaan kimppuun hyökänneet miehet ovat edelleen sairaalassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Oikeus ei päästänyt Pussy Riotin jäsentä ehdonalaiseen
Oikeuden mukaan Aljohina on uhmakas eikä ole osoittanut katumusta. Aljohina aikoo valittaa tuomiosta.
Turkki lisäämässä rajoituksia alkoholin myynnille ja mainonnalle
Maallisen opposition mukaan hallitus yrittää ujuttaa islaminuskon sääntöjä niillekin, jotka eivät halua elää niiden mukaan.
Irakissa asemiehet ampuivat seitsemän sotilasta
Torstaina Irakissa oli kaksi vakavaa yhteenottoa, joista toinen oli lähellä Bagdadia ja toinen Fallujan liepeillä. Puolentoista viikon aikana iskuissa on kuollut yli 300 ihmistä.
Unkarin hallituspuolue harmistui Amnestyn raportista
Pääministerin edustajan mielestä ulkomaat yrittävät arvostellullaan tehdä Unkarista siirtomaan.
Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäilty on Suomen kansalainen
Nuorta Suomen kansalaista epäillään murhapoltosta. Tukholman mellakat jatkuivat viime yönä neljättä vuorokautta.
Häätöuhan alla eläville köyhille hengähdystauko Andalusiassa
Itsehallintoalueella on voimassa uusi laki, joka mahdollistaa asuntojen ottamisen haltuun kolmen vuoden ajaksi. Keskushallinto tutkii käytännön laillisuutta.
Ruotsin kahakoista kaksi vangitsemisvaatimusta
Tukholman poliisi pyrkii saamaan kiinni lähiömellakoiden pahimmat rötöstelijät.
