Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Poliisi on löytänyt eilen perjantaina koululaisen päälle ajaneen autoilijan Alavudella. Komisario Juha Järvelinin mukaan tapauksella ei ole mitään yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneiden yliajojen kanssa.
Koululaisen päälle ajanut 77-vuotias, pirkanmaalainen naiskuljettaja tavoitettiin saatujen vihjeiden perusteella. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta.
- Hän on myöntänyt tapahtuneen ja hänen kertomansa mukaan kyseessä olisi jonkinlainen väärinkäsitys, kertoo komisario Järvelin.
Naiskuljettaja oli antanut perjantaina yläkouluikäiselle tytölle tietä ja pysähtynyt suojatien eteen. Nainen oli ajanut hänen päälleen, kun tyttö oli lähtenyt ylittämään tietä. Tyttö selvisi yliajosta mustelmilla.
Ilta-Sanomat kertoi ensimmäisenä verkkosivuillaan kuljettajan löytymisestä.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Vaasan ja Saksan rahtiyhteys käynnistynyt odotetusti
Rahtilaivayhteys Vaasasta Saksan Bremerhaveniin käynnistyi huhtikuun alusta. Rahtivirtojen löytyminen vie aikansa, mutta toistaiseksi on edetty tehtyjen laskelmien mukaisesti.
Vain harva pohjalainen matkailuyritys löytyy globaaleista varausjärjestelmistä
Matkailijoita kaivattaisiin pohjalaiskuntiin nykyistä enemmän, mutta mistä löytää matkailijavirrat. Yhtenä keinona saada näkyvyyttä matkailu- ja majoituspalveluita tarjoaville yrityksille ovat erilaiset globaalit varausjärjestelmät tai yhteisöpalvelut. Selvityksen mukaan kuitenkin vain aniharva paikallinen yritys on esillä tämänkaltaisissa nettipalveluissa.
Tulipalot juoksuttivat palokuntia
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos on ollut keskiviikkona kiireinen. Maasto- ja rakennuspaloja syttyi iltapäivällä pienen ajan sisällä useilla paikkakunnilla. Työläin maastopalo koettiin Kortesjärvellä. Ylihärmässä maastopalo oli vähällä karata laajaan metsään.
Tero Pitkämäki odottaa kovaa keihäskisaa Vaasan Kalevan kisoissa
Kalevan kisat Vaasassa on keihäänheittäjien viimenen näyttökilpailu Moskovan MM-kisoihin. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki uskoo, että tulostaso Vaasassa nousee korkeaksi. Omaan kauteensa Pitkämäki lähtee luottavaisena Hannu Kankaan valmennuksessa.
Botniaring laittaa Jurvan vetovoimaisuuden koetukselle
Reilun kahden miljoonan euron satsauksen parannus- ja laajennustöihin uskotaan lisäävän Botniaringin kansainvälistä kilpailukykyä merkittävästi. Tavoitteena on saada ulkomaalaiset moottoriurheilun ystävät Jurvaan.
Hoitajapula pitkittää kesällä hoitoon pääsyä
Pohjalaiset sairaanhoitopiirit eivät ole saaneet palkattua kesän lomien ajaksi tarpeeksi päteviä sairaanhoitajia. Tämä tietää sitä, että osastoja ja poliklinikkoja joudutaan sulkemaan aiempaa enemmän ja aiempaa pidemmiksi ajoiksi. Potilaiden jonotusajat pitenevät.
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Hokkanen: Arviointikertomus puuttuu edelleen sisäiseen valvontaan
Vaasan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heimo Hokkasen mukaan asiat eivät ole vieläkään kunnossa kaupungin sisäisessä valvonnassa.
Seinäjokisten nuorten toiveena uusi skeittipuisto
Seinäjoen nykyisen skeittipaikan olosuhteet ovat huonot. Uutta skeittipaikkaa toivotaan Rytmikorjaamon pihaan.
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
