Poliisi nappasi 16 rattijuoppoa Pohjois-Savossa
Poliisin haaviin jäi lisäksi 80 kuljettajaa, jotka olivat alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta puhalsivat alkometriin alle puoli promillea.
Poliisi on saanut kiinni 16 rattijuoppoa viikonlopun tehovalvonnassa Pohjois-Savossa. Valvonnan yhteydessä jäi kiinni myös kuusi etsintäkuulutettua henkilöä.
Seitsemää kuskia epäillään rattijuopumuksesta ja yhdeksää törkeästä rattijuopumuksesta. Rattijuopoista kolme oli liikenteessä mopoilla ja muut henkilöautoilla.
Poliisin haaviin jäi lisäksi 80 kuljettajaa, jotka olivat alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta puhalsivat alkometriin alle puoli promillea.
Poliisi puhallutti perjantaista sunnuntaihin kestäneessä tehovalvonnassa yhteensä 6 550 kuljettajaa. Muutama rattijuoppo jäi kiinni vihjeiden perusteella.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Niemelä keskittää mäkimaajoukkueen kesäharjoittelun Kuopioon
Päävalmentajan ajatuksissa on, että olympiatalveen valmistautuvat hyppääjät harjoittelisivat kesän ajan yhtenä joukkueena joka toinen viikko. Pääpaikka yhteisharjoituksille on Niemelän kotikaupunki Kuopio.
Miehellä järjetön ylinopeus Iisalmessa – ajoi tutkaan 212 kilometriä tunnissa
Tapaus sattui torstaina iltapäivällä Kuopiontiellä. Tapahtumahetkellä paikalla oli runsaasti muuta liikennettä.
Satavuotiaan Varkauden teatterin jatko on uhattuna
Toimiakseen ammattitaitoisena teatterina kaupungilta tarvittaisiin avustukseen pysyvää noin 420 000 euron vuosittaista tukea. Teatterin esitykset ovat kysyttyjä, mutta toimintaa ei voida pelastaa pelkillä lipputuloilla.
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Kallansiltojen loppurahoitus on varmistunut
Lisämääräraha takaa ison tiehankkeen loppuvaiheen. Koko kustannusarvio pysyy 90 miljoonassa eurossa.
Talvivaara saa taas laskea neutraloimatonta jätevettä
Jäteveden pH-arvo saa olla hetkellisesti enintään 11. Se tarkoittaa, että jätevesi voi olla emäksisempää kuin kaivoksen ympäristölupa määrää.
Kaskiviljelijän työmaa on keskellä roihuavaa metsää – video
Kaskenpoltto on varsinkin savolaisten perinteisesti harjoittama maanviljelystekniikka. Telkkämäen perinnetilalla Kaavilla ylläpidetään ikivanhaa taitoa vuosittaisessa kaskenpoltossa.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Tutkimuslaitosten henkilökunta marssi työpaikoiltaan Kuopiossa
Ulosmarssilla vastustetaan hallituksen kaavailemia 30 miljoonan euron säästöjä tutkimuslaitosten toimintaan.
Turvesuo on tulessa Suonenjoella
Pelastuslaitos sammuttaa maastopaloa Suonenjoella. Sammutustyöt vievät vielä tunteja.
