Tampere |

Poliisi nappasi muilutusporukan

Kaksi miestä kaapattiin viikonloppuna aseella uhaten hämeenkyröläisestä rivitaloasunnosta. Neljä 20-30 -vuotiasta miestä tunkeutui lauantaina aamuyönä suntoon ja pahoinpiteli asukkaat. Matka jatkui Ylöjärven Viljakkalaan.

Kuvassa poliisin hihamerkki
Kuva: YLE

Jo ennen asuntoon tunkeutumistaan seurue oli testannut aseitaan ampumalla autonsa katon läpi.

Myös Viljakkalassa joukkio ampui laukauksia, joista poliisin mukaan aiheutui vaaraa kaapatuille henkilöille. Viljakkalasta seurue jatkoi Jämijärvelle. Myös tämän matkan aikana jatkettiin uhkailua ja pahoinpitelyä.

Poliisi tavoitti sekä uhrit että epäillyt tekijät Jämijärveltä yksityisasunnosta myöhemmin lauantaina. Tekijät eivät asettuneet vastarintaan. Kaksi tunkeutujista oli kotoisin Jämijärveltä ja kaksi Hämeenkyröstä. Tekijät ja uhrit tunsivat entuudestaan toisensa, ja yhtä lukuunottamatta kaikilla osallisilla on aiempaa rikostaustaa.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi seurueen jäsenet todennäköisin syin tiistaina.

Poliisi tutkii tekoja mm.törkeinä vapaudenriistoina, törkeänä kotirauha rikkomisena, pahoinpitelyinä, ampuma-aserikoksina ja varaan aiheuttamisina.

Tapaus siirtynee syyteharkintaan vielä tämän syksyn aikana.

Lähteet:
YLE Tampere

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä