Poliisi pidätti 100 puiston tyhjennystä vastustanutta New Yorkissa
Mellakkapoliisi on tyhjentänyt antikapitalistien valtaaman Zuccotti-puiston New Yorkissa. Ainakin 100 poistumiskehoitusta uhmannutta mielenosoittajaa on pidätetty. New Yorkin viranomaiset ilmoittivat tiistaina, että puistossa syyskuusta asti ollut telttakylä on sekä terveys- että turvallisuusriski, ja mielenosoittajien tulee poistua paikalta siivouksen takia.
Sadat lähes täysmellakkavarustukseen pukeutuneet poliisit aloittivat puiston raivaamisen aikaisin tiistaina paikallista aikaa.
Yritysten valtaa ja taloudellista epätasa-arvoa vastaan protestoineille luvattiin, että he voisivat palata puistoon siivouksen jälkeen, mutta ilman telttoja ja muita leirintävarusteita. Viimeisin käänne tapahtui, kun Yhdysvaltain lakimiesten järjestö hankki oikeudenpäätöksen, joka sallii mielensoittajien palata puistoon varusteiden kera.
Mielenosoittajat vannoivat jo aiemmin jatkavansa protesteja, tarvittaessa niille etsitään uusi paikka. Zuccotti-puisto on toiminut lähes kaksi kuukautta kestäneiden Wall Street -mielenosoitusten päänäyttämönä.
- Valitettavasti puistosta on tullut paikka, jossa ei osoiteta vain mieltä, vaan tullaan myös rikkomaan lakia ja vahingoittamaan toisia ihmisiä. Paikallisia liikkeet ovat joutuneet ahdistelun kohteeksi. On tullut myös valituksia melusta ja epähygieenisistä oloista, mikä on heikentänyt paikallisten asukkaiden elämänlaatua, perusteli New Yorkin pormestarin Michael Bloomberg mielenosoittajien häätöä.
Poliisi häätää antikapitalisteja myös muualla
Suurin osa mielenosoittajista totteli poliisin käskyä ja poistui alueelta. Mielenosoittajien mukaan heille annettiin 20 minuuttia aikaa poistua alueelta. Osa protestoijista kahlitsi itsensä toisiinsa tai puiston puihin, jotta häätö ei onnistuisi.
Poliisi eristi Zuccotti-puiston ympäristön estääkseen ihmisiä pääsemästä alueelle. Paikalle saapui runsaasti ihmisiä tukemaan saarroksiin jääneitä mielenosoittajia. Poliisi pidätti myös puistoon pyrkineitä, mutta heidän määränsä ei ole tiedossa.
Puistosta poistetut mielenosoittajat ja heidän kannattajansa marssivat Ala-Manhattanilla uhaten tukkia New Yorkin valtaväylän Broadwayn aamuruuhkan aikaan. Osa protestoijista kokoontui puiston lähellä olevalle Foley Squarelle.
Viime aikoina viranomaiset ovat ottaneet huomattavasti kovemman linja mielenosoittajia vastaan, jotka protestoivat taloudellista epäoikeudenmukaisuutta ja liike-elämän vaikuttajien valtaa vastaan.
Wall Street -mielenosoitusleirejä on tyhjennetty viime päivinä myös muun muassa Kaliforniassa ja Oregonissa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.