Poliisi puuttui Aleksi Valavuoren hyväntekeväisyystempaukseen
Urheilumanageri Aleksi Valavuori käynnisti Twitterissä kampanjan, jolla kerättiin varoja varkauden kohteeksi joutuneille jalkapallojunioreille. Porilaisilta junioreilta varastettiin viikonloppuna noin 600 euron edestä tyhjiä pulloja. Valavuoren tempauksen avulla seura sai menetetyt rahat takaisin moninkertaisina. Poliisi kuitenkin kielsi keräyksen jatkamisen.
Poliisi on kieltänyt urheilumanageri Aleksi Valavuorta jatkamaan Twitterissä käynnistämäänsä hyväntekeväisyystempausta. Valavuori kertoi eilen Twitterissä, että Toejoen Veikon junioreiden festivaaleilta keräämät pullot oli varastettu. Hän kehotti omalla esimerkillään muita korjaaman tilanteen. Poliisin mukaan tämä rikkoi rahankeräyslakia.
- En ole itse keräämässä mitään, mutta en nyt saa omalla esimerkilläni yllyttää ihmisiä lahjoittamaan rahaa. Poliisi kehotti vetämään tämän minun kehotukseni pois, Valavuori kertoo.
Uusi keino kiertää kieltoa
Tilanteesta tuohtunut Valavuori keksi heti keinon kerätä varoja toisella tavalla.
Tämä kertoo pienessä mittakaavassa lainsäädännön ongelmista.
- Jotka haluavat lahjoittaa rahaa, niin Toejoen Veikkojen kausikortin hinta loppukaudeksi on 10 euroa kappale. Jokainen voi ostaa kausikortteja niin monta kuin haluaa. Itse ostin 20 ja nyt ostan 10 lisää. Sen verran rupesi jurppimaan tämä touhu, Valavuori toteaa.
Lakimuutos olisi paikallaan
Valavuori kertoo toimineensa eilen hetken mielijohteesta laittaessaan hyväntekeväisyystempauksen aluilleen. Hänen mukaansa asiasta syntyi melkoinen lumipallo, josta voi kuitenkin seurata hyvääkin.
- Tämä kertoo pienessä mittakaavassa lainsäädännön ongelmista. Toivottavasti tämä saa sen verran näkyvyyttä, että se panee lainsaatäjät miettimään onko lainkirja ihan ajantasalla. Toivottavasti saamme parannuksia aikaan ja pystymme suuntaamaan enemmän varoja nuorisourheiluun.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomasta
Ulkoministeriö vahvistaa tiedon ja hoitaa tapausta.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Puhelimet alkoivat soida - suomalaiset haluavat viikonloppuna Tukholmaan "hintaan mihin hyvänsä"
Tallink Siljalta kerrotaan Yle Uutisille, että Suomen torstaisen voiton jälkeen puhelimet olivat alkaneet soida kiivaasti.
