Poliisi pyrkii Coloradon ampujaksi epäillyn asuntoon
Ansoilla viritetyn asunnon tutkinta saattaa kestää tunteja tai päiviä, viranomaiset arvioivat.
Yhdysvalloissa viranomaiset jatkavat lauantaina Coloradon ampumatragedian tutkintaa.
Poliisi ja muut viranomaiset yrittävät päästä sisälle ampujaksi epäillyn asuntoon. Yritykset alkoivat iltapäivällä Suomen aikaa. Illalla poliisi ilmoitti saaneensa purettua ensimmäisen ansan, jonka oli tarkoitus tappaa ensimmäinen asuntoon menevä henkilö.
Tutkijoiden mukaan ampujaksi epäilty näyttää asentaneen kovaäänistä musiikkia toimimaan huoneistossaan ajastimella. Musiikki alkoi soida myöhään perjantai-iltana.
- Sen tarkoituksena oli selvästi aiheuttaa ilmoitus meluhäiriöstä, saada joku menemään sisään asuntoon ja mahdollisesti laukaista räjähteet, poliisilähde sanoi uutistoimisto Reutersille.
Poliisi on myös räjäyttänyt pienen räjähteen asunnossa. Räjähde asetettiin paikoilleen robotin avulla. Lähialueen asukkaat on evakuoitu.
Viranomaiset joutuivat keskeyttämään asunnon tutkinnan eilen turvallisuussyistä. Poliisi on löytänyt joukkomurhasta epäillyn parikymppisen miehen kotoa suuren määrän räjähteitä ja nesteitä.
Poliisipäällikkö Dan Oatesin mukaan epäilty oli hankkinut kahden viime kuun aikana neljä asetta ja yli 6 000 ammusta.
Epäilty ilmoitti pidätyksensä yhteydessä asunnossaan sijaitsevista räjähteistä ja ansoista.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Ruotsin puolueet ajavat jo vaaliasemiin - Vasemmistopuolue jäämässä ilman ystävää
Sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue karsastavat vasemmistopuoluetta, koska pelkäävät maltillisten äänestäjien kaikkoamista. Kokoomuksen johtamassa hallituksessa istuva kansanpuolue lämmittelee välejään demareihin.
Rajuja tulvia Norjassa - satoja evakuoitu
Ankarat sateet ovat aiheuttaneet poikkeuksellisia tulvia Norjassa. Tie- ja junayhteydet ovat suurelta osin poikki.
Uusi muurahaislaji hämmästyttää tutkijoita
Filippiineiltä on löydetty uusi muurahaislaji, jonka erikoinen pigmenttikuviointi kiehtoo tutkijoita.
Yhdysvaltain partioliike valmistautuu historialliseen äänestykseen homokiellosta
Amerikkalaisen partioliikkeen johto äänestää tänään siitä, saavatko homoseksuaaliset nuoret liittyä partioon. Yhdysvaltain partio on perinteisesti kieltänyt homoseksuaaleja osallistumasta järjestön toimintaan. Suomessa partio on avoin kaikille, muistuttaa Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Aamu-tv:ssä.
80-vuotias teki ennätyksen ja kapusi Mount Everestin huipulle - 81-vuotias seuraa kannoilla
Japanilainen Yuichiro Miura on nyt vanhin maailman korkeimman vuoren valloittanut ihminen. Miura pitänee ennätystä hallussaan vain muutaman päivän, sillä 81-vuotias nepalilainen Min Bahadur Sherchan valmistautuu jo nousemaan Mount Everestin huipulle.
Nuorukaiset kuvasivat ylitseen vyöryneen tornadon
Kaksikko kuvasi pyörremyrskyn heittelemiä roskia kellarin oviaukosta kännykkäkameralla. Toisen pojan äiti ripittää uskalikkoja.
Suomi katsoo itään: Selvitys paljastaa, minne valtionjohto matkustaa
Kauppasuhteet ja YK korostuvat Suomen poliittisen johdon matkustelussa, kertovat Yle Uutisten kokoamat tiedot. Presidentit ja pääministerit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana viettäneet eniten aikaa Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.
Tiikerin vatsasta poistettiin koripallon kokoinen karvapallo
Tiikeri Ty ei onnistunut kakomaan ulos vatsassaan ollutta isoa karvapalloa, joten se joutui leikkaukseen.
Lontoon puukotus sai islamin vastustajat kaduille
Britannian hallitus epäilee, että Lontoon keskiviikkoinen puukotus liittyy terrorismiin.
Syyrian ystävät vaativat Hizbollahin ja Iranin taistelijoita vetäytymään viipymättä
Samalla kansainvälinen paine Libanonin shiialaista Hizbollahia kohtaan kasvaa. Ranska vaatii sen nimittämistä terroristijärjestöksi.
