Poliisi toppuuttelee karhujen houkuttelijoita
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisi toivoo, etteivät riistakameralla villieläimiä kuvaavat jättäisi metsään ruokaa houkuttimeksi. Varsinkin karhut tottuvat tähän niin sanottuun pikaruokaan ja viipyvät turhan pitkään asutuksen lähettyvillä.
Riistakamerakuvaajat ovat poliisin mukaan laittaneet metsään hunajaa ja melassia, jotta karhu varmasti sattuisi kameran linssiin. Vaikka tuloksena saattaa olla hyvä otos mesikämmenestä, toimella on myös sivuvaikutuksia. Karhu tottuu ihmisen hajuun ja tarjottuun ruokaan, eikä älyä poistua pihapiiristä.
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisin mukaan maakunnassa on liikkunut muutama karhu, jotka ovat liikkuneet asutuksen lähellä. Paikoin ihmisiä on jopa kehotettu poistamaan roska-astiat ja kompostit väliaikaisesti pihapiiristä, jotta karhulle ei olisi tarjolla houkuttelevaa "pikaruokaa".
