Poliisi tuhosi yli 50 tonnia marihuanaa Perussa
Poliisi on tuhonnut valtavan määrän huumekasveja Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Perussa.
Poliisi on tuhonnut yli 50 tonnia marihuanaa Perussa. Poliisi ilmoittaa hävittäneensä noin 35 hehtaaria viljelyksiä, yhteensä noin 270 000 kasvia, maan keskiosassa.
Sisäministeri Wilfredo Pedrazan mukaan viisi päivää kestäneessä operaatiossa tuhottiin 17 kertaa enemmän huumekasveja kuin koko viime vuoden aikana yhteensä. Marihuanan tuotannon laajuudesta Perussa on aikaisemmin tiedetty vähän.
Asiasta kirjoittaa verkkosivuillaan Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Kuluvalla viikolla julkaistun raportin mukaan Peru on maailman suurin kokaiinin tuottaja. Peru ohitti tilastossa ensimmäistä kertaa Kolumbian. Sisäministeri Wilfredo Pedraza sanoo, että maassa aletaan taistella voimakkaasti kokaiinin tuotantoa vastaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Tiikeri raateli eläintarhan työntekijän Britanniassa
24-vuotias nainen sai vakavat vammat päähänsä ja niskaansa, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Eläintarhan asiakkaat eivät olleet vaarassa.
Eri puolilla Ruotsia poltetaan taas autoja - Husbyssa grillataan makkaraa
Mellakoiden pääpaikkana viitenä yönä toimineessa Husbyssa on rauhallista. Muutamassa muussa Tukholman kaupunginosassa sekä ainakin kahdessa muussa kaupungissa on sytytetty useita autoja tuleen ja heitelty viranomaisia kivillä.
IMF:n johtaja Lagarde vältti syytteet - kuullaan todistajana
Lagarde sanoo toimineensa aina lain mukaan.
Japanin hallitus huhuista: Emme ole tietoisia kummituksista
Joulukuussa virassaan aloittanut pääministeri Shinzo Abe ei ole muuttanut virka-asuntoonsa, mikä on herättänyt ihmetystä.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
Kabulin iskusta seurasi tuntien tulitaistelu - useita kuoli ja loukkaantui
Taliban on ottanut vastuun iskusta.
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa.
