Poliisi tutkii uusia lestadiolaislasten hyväksikäyttöepäilyjä
Keskusrikospoliisi on saanut uutta tietoa lestadiolaislasten hyväksikäyttöepäilyistä. Poliisi on aloittanut esitutkinnan muutamassa uudessa tapauksessa, jotka ovat tulleet ilmi kevään kuluessa.
Uusista epäilyistä ovat poliisille kertoneet uhrit itse tai heidän lähipiirinsä.
Muutoin KRP:n kevään aikana tekemä oma selvitys vastaa jo esillä olleita tietoja. Pääosin kartoitus vastaa tutkija Johanna Hurtigin aiemmin saamia tietoja.
Keskusrikospoliisi käynnisti selvityksen sen jälkeen kun Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys SRK huhtikuussa kertoi julkisuuteen liikkeessä ilmenneistä hyväksikäyttötapauksista ja -epäilyistä.
Yhdistyksen tiedot perustuivat pääosin Hurtigin tutkimukseen, jonka mukaan tapauksia oli 1980-luvulta lähtien noin 70. Tutkimuksessa ei kuitenkaan yksilöity tapauksia ja siksi ei voida selvittää, ovatko poliisin tietoon tulleet tapaukset samoja kuin Hurtigin tutkimuksessa. Poliisi kuitenkin olettaa, että koska tapausten määrät vastaavat toisiaan, kyse on suurelta osin samoista tapauksista.
Keskusrikospoliisin kartoituksessa käytettiin hyväksi poliisille kirjattuja tietoja epäillyistä hyväksikäyttörikoksista. Lisäksi poliisilaitoksille lähetettiin asiasta kysely. Yhteystyötä tehtiin myös SRK:n ja Hurtigin kanssa.
Poliisille kymmenkunta yhteydenottoa
Poliisi sai kevään aikana asian saaman julkisuuden takia kymmenkunta suoraa yhteydenottoa hyväksikäytetyiltä tai heidän lähipiiriltään. Keskusrikospoliisi on käynnistänyt esitutkinnan muutamasta tällaisesta tapauksessa. Poliisi tiedottaa kyseisestä tutkinnasta aikaisintaan elokuussa.
Kartoituksen mukaan osa tapauksista oli vanhentuneita jo tullessaan poliisin tietoon. Osassa tapauksista poliisi oli keskeyttänyt tutkinnan näytön puutteessa ja osassa syyttäjä oli samasta syystä tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. Jotkut tapaukset etenivät kuitenkin tuomioistuimeen asti.
Poliisi muistuttaa, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on piilorikollisuutta, joka on pääsääntöisesti vain hyväksikäytetyn ja hyväksikäyttäjän tiedossa. Siksi poliisi pyytääkin hyväksikäytön uhreja tai asioista muuten tietäviä henkilöitä ottamaan yhteyttä asuinpaikkakuntansa poliisiin.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Tulipalon syttymissyytä ei vielä tiedetä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.