Poliisi tyhjensi vallatun Pyynikin uimahallin
Talonvaltaajat majoittuivat Pyynikin uimahallin liiketiloihin tiistaiaamuna, poliisi tyhjensi hallin iltapäiväkolmelta. Apulaispormestari Hanhilahti: Hyvä opetus kaupungille.
Valtauksen suorittanut, aiemminkin Tampereella taloja vallannut Tresquat haluaisi tehdä tilasta kaikille avoimen kohtaamispaikan.
Tresquat ehdottaa kaupungille, että tila luovutetaan ryhmän käyttöön siihen asti, kunnes korjaustyöt alkavat.
Tampereen kaupungin omistamat liiketilat ovat olleet tyhjillään yli vuoden ajan. Tilat ovat osa Pyynikin uimahallin rakennusta, jossa on tarkoitus aloittaa peruskorjaus aikaisintaan syksyllä 2010.
Tampereen kaupungin apulaispormestari Timo Hanhilahti myöntää, että valtaajien tempaus oli kaupungin päättäjille tervetullut muistutus tyhjillään olevien kiinteistöjen tilasta.
- Rakennuksia ei ole hyvä jättää tyhjilleen. Tässäkin tapauksessa ketju on ollut liian kauan katkenneena. Kyllä tämä hyvä opetus on siitä, miten kaupungin pitää toimia. Ei rakennuksia voi jättää heitteille, Hanhilahti sanoo.
Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni viisi talonvaltaajaa kiinteistön omistajan tekemän rikosilmoituksen perusteella. Talonvaltaajia epäillään ainakin hallinnan loukkauksesta.
Uimahallin sisällä harjoittelee tällä hetkellä Teatteri Siperia, ja yhdessä alakerran liiketilassa on väliaikainen taidenäyttely. Suurin osa valtavasta rakennuksesta on kuitenkin edelleen tyhjillään.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.