Poliisia pakoon tukevassa humalassa varastetulla rekalla
Varastetulla rekalla Iisalmen seudulla ajanut mies pysähtyi vasta kilometrien takaa-ajon jälkeen. Ennen pysäytystä nuorukainen syyllistyi ainakin neljään vakavaan rikkomukseen.
Tukevassa humalassa ajanut mies aiheutti lukuisia vaaratilanteita ajeltuaan varastetulla rekalla Iisalmessa tänään sunnuntaina aamupäivällä.
Poliisi yritti pysäyttää miehen ensin pysäytysmerkkien avulla, mutta tämä ei välittänyt niistä. Sen jälkeen mies kiilasi poliisiauton pientareen puolelle.
Lopuksi poliisi asetti kilometrien takaa-ajon jälkeen piikkimaton valtatielle 5 Marjahaan kohdalle Iisalmessa. Rekka ei pysähtynyt siihenkään.
Toinen piikkimatto asetettiin Peltosalmen kohdalle, mutta siitäkin rekka ajoi yli. Sen jälkeen humalainen kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja ajoi tieltä.
Poliisi sai miehen kiinni, jolloin tämä puhalsi alkometriin 1,15 promillen lukemat. Samalla selvisi, että rekka oli varastettu Kajaanista.
Rekka vaurioitui ulosajossa pahoin ja liikenne onnettomuuspaikalla jouduttiin ohjaamaan kiertotielle. Henkilövahinkoja kaahailu ei aiheuttanut.
Poliisi tutkii vuonna 1990 syntyneen miehen tekosia muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Rauman Voiman öljyvuoto käräjille - syytetyt kiistävät
Vuonna 2011 tapahtunut öljyvahinko johtui syytteiden mukaan huolimattomuudesta ja laiminlyönneistä. Rauman Voiman mukaan öljysäiliöiden kuntoa oli valvottu normaalisti.
Optiikan seuran pääpaikka Saksasta Joensuuhun
Valo-oppiin erikoistunut tiedeseura järjestää konferensseja ja tekee julkaisuja. Joensuun vahvalle fotoniikan opetukselle ja tutkimukselle Euroopan optiikan seuran saaminen kaupunkiin on ilouutinen.
UK-puiston kehittämisestä verkkokeskustelu
Urho Kekkosen kansallispuiston kehittämisestä voi kertoa mielipiteensä internetissä viiden päivän ajan, maanantaista 20. toukokuuta lähtien.
Keskustele: Eläkeläisparatiisi Thaimaahan - kiinnostaako?
Espanja on edelleen eläkeläisten suosikki ulkomaille muuton kohteena, mutta osa on vaihtanut Aurinkorannikon lämmön Thaimaan helteisiin. Kiinnostaisiko Thaimaahan muutto eläkepäiviksi?
Rajussa rallionnettomuudessa menehtyi yksi henkilö Seinäjoella - kaksi loukkaantui vakavasti
Seinäjoella tapahtui sunnuntaina raju kahden ralliauton nokkakolari, joka johti yhden matkustajan kuolemaan ja kuljettajien vakavaan loukaantumiseen. Poliisin mukaan syynä on inhimillinen katkos ralliharjoitusten tiedonkulussa.
Pohjois-Esplanadin kultaryöstäjien tuomiot pysyivät hovissa
Hovioikeus ei lieventänyt Helsingin Laatukorun ryöstäneiden miesten tuomioita. Kaksi liettualaismiestä tuomittiin viime heinäkuussa neljän vuoden vankeuteen törkeästä ryöstöstä.
Keskustele: Onko Timo Soini mielestäsi sovinisti?
SDP-leirissä Timo Soinin kommentit ministerikierrätyksestä on tulkittu naisvihamielisiksi.
Liivijengiläisiä syytetään törkeistä rikoksista
Turun käräjäoikeus on koolla poikkeuksellisesti Turun vankilassa. Maanantaina alkoi oikeudenkäynti, jossa syytettyinä on 14 henkilöä. Osalla syytetyistä on yhteyksiä United Brotherhood -rikollisjärjestöön.
Poliisi kaipaa havaintoja Lielahden palosta
Pirkanmaan poliisi epäilee, että Tampereen Lielahden Sellukadulla perjantaina illalla roihunneet paperirullat sytytettiin tahallaan.
Auton kuljettajaa etsittiin helikopterilla
Tieltä suistunut, tyhjänä löytynyt auto johti suuriin etsintöihin Rovaniemellä maanantaina aamuyöllä.
