Poliisien epäillään suojelleen murhasta syytettyä poliitikon vaimoa Kiinassa
Kohutun oikeudenkäynnin sivujuonteessa neljää päällikköasemassa ollutta poliisia syytetään murhan peittelystä. Entisen huippupoliitikon Bo Xilain vaimon Gu Kailain epäillään myrkyttäneen brittiläisen liikemiehen. Aluksi miehen väitettiin kuolleen sydänkohtaukseen.
Kiinassa neljää poliisia syytetään brittiläisen liikemiehen murhan peittelystä. Kohutusta murhasta syytetyt poliitikko Bo Xilain vaimo Gu Kailai ja hänen kotiapulaisensa olivat eilen oikeuden edessä.
Chongqingin kaupungissa johtotehtävissä toimineiden poliisien epäillään suojelleen Gu Kailaita. Brittiläisen liikemiehen ruumis löydettiin hotellista Chongqingissä marraskuussa ja miehen ilmoitettiin ensin kuolleen sydänkohtaukseen. Murhaepäily tuli tietoon viime keväänä.
Gun epäillään myrkyttäneen liikemiehen yhdessä kotiapulaisensa kanssa. Tuomioistuimen edustaja sanoi torstaina, ettei Gun asianajaja kiistänyt murhasyytettä. Asianajaja pyysi kuitenkin ottamaan huomioon sen, että Gu oli tehnyt yhteistyötä tutkinnan aikana. Murhan motiiviksi on väitetty liiketoimintaan liittyviä kiistoja. Gun on sanottu pelänneen Yhdysvalloissa asuvan poikansa turvallisuuden olleen uhattuna.
Vaimon murhasyyte on kaatanut Bo Xilain poliittisen uran. Bo toimi Chongqingin kaupunginjohtajana, kunnes hänet erotettiin maaliskuussa. Ei ole tiedossa, onko Bo tiennyt poliisien väitetystä yrityksestä peitellä murhaa.
Entisestä kommunistisen puolueen nousevasta tähdestä ei ole kuultu sen jälkeen, kun hänet erotettiin puolueen keskuskomiteasta eli politbyroosta huhtikuussa. Bo joutuu itse todennäköisesti oikeuden eteen myöhemmin.
Murhaepäily tuli tietoon, kun Chongqingin poliisipäällikkö haki turvapaikkaa Yhdysvaltojen konsulaatista Chengdun kaupungissa. Hänen väitetään tuolloin kertoneen tietoja tapauksesta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.
Hizbollah hyökkää armeijan rinnalla Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot ovat saaneet uutta puhtia maan sisällissodassa Libanonin Hizbollah-taistelijoilta.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 8. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Ruotsin hovi osallistui prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin kuulutuksiin - video
Prinsessa Madeleinen häävalmistelut jatkuivat kuulutusjuhlalla.
Keskustele: Onko superälykkyyteen syytä pyrkiä?
Kiinalaiset etsivät geeneistä yhtä poikkeuksellisten älynlahjojen aiheuttajaa. Millainen olisi superälykkäiden kansakunta?
Myrskybongarit ikuistivat kolme tornadoa - video
Yhdysvaltain Kansasissa texasilaiset myrskybongarit ovat onnistuneet taltioimaan kolme erillistä tornadon suppilopilveä.
Köyhä naapurusto Tunisissa muuttui taistelutantereeksi
Poliisi on yrittänyt hajottaa 500 ääri-islamistin kokoontumisen varoituslaukauksilla. Liikkeen puhetorvi Saifeddine Rais on otettu kiinni.
