Kotimaa |

Poliisikansanedustajat erimielisiä liikkuvan poliisin lakkauttamisesta

Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén pelkää, että liikkuvan poliisin lakkauttaminen aiheuttaisi ennen pitkää rikollisuutta ja kustannuksia. Kokoomuksen Markku Mäntymaa on tyytyväinen siihen, ettei poliisien työpaikkoja vähennetä.

 Sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaa, perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén ja kokoomuksen kansanedustaja Markku Mäntymaa.
10:59
Liikkuvaa poliisia uhkaa lakkauttaminen. Kokeneet poliisit ja nykyiset kansanedustajat, Kokoomuksen Markku Mäntymaa ja Perussuomalaisten Tom Packalén vierastavat ajatusta. Muutoksia puolustaa ylijohtaja Kauko Aaltomaa sisäministeriöstä. Video: Yle

Sisäministeriön työryhmän esitys liikkuvan poliisin lakkauttamisessa herätti kahtalaisia mielipiteitä Ylen aamu-tv:ssä keskiviikkoaamuna. Kansanedustajat ja entiset poliisit Tom Packalén (ps.) ja Markku Mäntymaa (kok.) näkivät erilaisia tulevaisuudenkuvia siitä, jos liikkuva poliisi sulautetaan paikallispoliisin toimintaan.

- Esimerkiksi raskaan kaluston valvonta tulee kärsimään merkittävästi, ja se tulee aiheuttamaan kustannuksia. Sitä kautta siitä aiheutuu valtiolle kustannuksia harmaan talouden, onnettomuksien ja monien muiden syiden vuoksi, Packalén muotoili.

36-vuotisen uran poliisina tehnyt Mäntymaa oli varovaisen toiveikas uudistuksen hyvistä puolista.

- Kyllä minäkin olen huolestunut esimerkiksi juuri raskaan liikenteen toiminnasta, mutta uskon, että tässä on kaikki mahdollisuudet onnistua. Ei tämä mikään katastrofi ole.

Sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaa puolusti uudistusta vahvin sanoin.

- Liikkuva poliisi kuuluu sarjaan poliisihallinnon muutoksia, joilla tavoitellaan huomattavia kustannussäästöjä. Tällä turvataan poliisimiesten määrä. Jos hallintoa ei purettaisi, leikkaus tapahtuisi suoraan henkilöstöön, ja sitähän ei toivota.

Poliisivoimia ei vähennetä ainakaan vielä

Sisäministeriön Kauko Aaltomaa vakuutti, että uudistus takaa poliisien työpaikkojen säilymisen.

- Paikallispoliisi valvoo liikennettä enemmän kuin liikkuva poliisi. Liikkuva poliisi on kyllä toiminut tehokkaasti, mutta nyt on tultu siihen tilanteeseen, että tämän toiminnan turvaamiseksi hallintoa pitää vähentää, Aaltomaa perusteli.

Tom Packalén uskoo, että liikkuvan poliisin lakkauttaminen näkyisi poliisin ja kuntalaisen päivittäisessä työssä.

- Tämähän on ihan valtava muutos, ja aivan varmasti kansalaiset huomaavat sen. Mitä suurempi alue on, sitä vähemmän partio tuntee paikallisia tekijöitä ja olosuhteita. Tällä ajetaan siihen suuntaan, että myös poliisilaitokset keskitetään suurempiin kokonaisuuksiin.

Aaltomaa painotti edelleen, ettei uudistuksessa ole kyse työvoiman muutoksista.

- Puhut Tom Packalén nyt tulevaisuudesta, nyt on kyse hallinnon sisäisestä kehittämisestä. Tavoitteena on säilyttää poliisimiesten määrä mahdollisimman korkeana.

- Ei ne seinät tuo turvallisuutta, vaan partio, Markku Mäntymaa kuittasi.

Keskustele uutisesta

Liikkuva poliisi lakkautetaan vuoteen 2014 mennessä, jos sisäministeriön työryhmän ehdotus toteutuu.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä