Suomalaisten poliisien peruskoulutus on kansainvälisesti vertailuna melko pitkä, noin kaksi ja puoli vuotta. Siihen sisältyy voimankäytön koulutusta hieman laskentatavasta riippuen noin 150 tuntia. Varsinaisia kovia voimakeinoja harjoitellaan noin sata tuntia.

- Fyysisen voimankäytön tuntimäärä on 60 tuntia ja syventävissä opinnoissa vielä toistakymmentä tuntia. Virka-asekoulutukseen käytetään koko perusopetuksen aikana 30 tuntia. Tuntimäärinä eivät mitään valtavia, mutta aika hyvä taso tälläkin saavutetaan, laskeskelee voimankäytön opettaja Tomi Kataja Poliisiammattikorkeakoulusta.

Katajan mielestä voimankäytön perustaidot opitaan poliisikoululla hyvin, mutta poliisilaitosten vastuulla oleva kertaus- ja täydennyskoulutus onkin jo sitten hieman retuperällä.

- Tiedän, että on poliisilaitoksia, joissa täytetään juuri ja juuri asetuksen säätelemä minimi eli kaksi koulutuskertaa vuodessa. Sitten on laitoksia, joissa on erittäin hyvin ymmärretty jatkuvan harjoittelun ja koulutuksen merkitys. Niissä on useita kymmeniä koulutuskertoja vuodessa, Kataja paljastaa.

Voimankäytön ylläpitokoulutuksen määrä ja laatu riippuu myös yksittäisistä kenttäkouluttajista ja heidän innostuksestaan.

Poliisien voimankäytön kertauskoulutus ontuu

Voimankäytön ylläpitokoulutuksen suuri vaihtelu on työturvallisuuskysymys, sillä poliisit kohtaavat kadulla entistä useammin niin veitsiä kuin päihteiden sekakäyttäjiäkin. Tämän on huomannut vanhempi konstaapeli Henri Setälä, joka toimii voimankäytön kenttäkouluttajana Helsingin koirapoliisiyksikössä.

- Kyllähän päihteiden käyttö, mielenterveysongelmat, huumeiden käyttö ja syrjäytyminen näkyvät. Sattuu entistä vaarallisempia tilanteita, joista ei enää selvitä vanhan kansan puhutuksella.

Onko se työturvallisuusriski, jos voimankäyttökoulutuksesta tingitään esimerkiksi resurssipulan vuoksi ja tehdään vain nämä minimit?

- Onhan se työturvallisuusriski. Ikinä ei voi harjoitella liikaa. Mitä enemmän harjoitellaan, sitä työturvallisempaa se on.

Helsingin poliisilaitoksella ja sen koirapoliisiyksikössä on panostettu kiitettävästi voimankäyttökoulutukseen. Voimankäytön kenttäkouluttaja Henri Setälä onkin enemmän huolissaan maakuntien virkaveljistä, jotka usein joutuvat toimimaan ilman apujoukkoja ja ovat siten enemmän omien kykyjensä ja taitojensa varassa.

- Helsingissä paikalla on nopeasti useitakin partioita. Maakunnissa saattaa olla tilanne, että se tukipartio on tunnin päässä. Se vaikuttaa suoriutumiseen. Me saadaan Helsingissä helposti ns. ylivoima aikaiseksi, Setälä kuvailee poliisien vaihtelevia työolosuhteita.

Kenttäpoliisit kaipaavat lisää painimista

Voimankäytön kertauskoulutus painottuu nykyisin pitkälti aseenkäsittelyyn. Moni kenttäpoliisi kaipaisi kuitenkin enemmän fyysisen voimankäytön ja itsepuolustuksen harjoittelua, sillä valtaosa väkivaltatilanteista on erilaista painimista päihtyneiden kanssa. Voimankäytön opettaja Tomi Kataja Poliisiammattikorkeakoulusta on osin samoilla linjoilla kenttäväen kanssa.

- Kyllä varmasti lisää treenaamalla ainakin itseluottamusta saataisiin nostettua. Voi olla, että pitkällä aikavälillä parempi fyysisten voimakeinojen hallinta vähentää muiden voimankäyttövälineiden käyttöä, Kataja pohdiskelee.

Koirapoliisin voimankäyttökouluttaja Henri Setälä lisää, että aseenkäsittelykoulutuksen tulee kuitenkin aina olla etusijalla aseiden vakavien seurausvaikutusten vuoksi.

- Fyysisiä voimankäyttötilanteita tulee toivottavasti enemmän poliisille vastaan kuin aseen käyttöä, mutta asioita pitää tarkastella seurausten puolella. Ampuma-aseen käytössä on kyse vakavista asioista, Setälä muistuttaa.

Voimankäyttötekniikat puhuttavat poliisimiehiä

Poliisin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa valtakunnallinen fyysisen voimankäytön ja itsepuolustuksen opas kenttäkouluttajille julkaistiin vuonna 2002. Poliisin ylijohdon työryhmä tutustui laajasti eri kamppailulajeihin keräten tekniikoita, jotka parhaiten soveltuvat poliisin käyttöön. Sittemmin monet kenttäpoliisit ovat arvostelleet niitä liian monimutkaisiksi ja tehottomiksi tositilanteissa.

- Jotkut tekniikat toimii, toiset ei. Tähän vaikuttaa tekniikan käyttäjän oma harrastuneisuus ja fyysiset voimavarat sekä tilanne, missä sitä käytetään, voimankäytön kenttäkouluttaja Henri Setälä pohdiskelee.

Takavuosina poliisikouluun valittiin mielellään painijoita, voimailijoita ja muita isokokoisia urheilutaustaisia miehiä, jotka fyysisiltä ominaisuuksiltaan istuivat hyvin kovaan kenttätyöhön. Kova fysiikka on edelleen etu järjestyspoliisin tehtävissä, vaikka opiskelijavalinnoissa ei enää suosita Juha Tiaisen kaltaisia isoja moukarinheittäjiä.

- Jos oviaukkoon ilmestyy kaksi metriä lihasta, joka käskee rauhoittumaan, niin onhan sillä tällaista ennaltaehkäisevää vaikutusta. Kyllähän poliisiaines on muuttumassa ja täällä meillä leikillisesti sanotaankin, että nykyisin pitää panostaa enemmän puhuttamiskoulutukseen, Poliisiammattikorkeakoulun Tomi Kataja naureskelee.

Poliisin voimankäyttö nousee usein lehtien otsikoihin ja sitä kautta kansalaiskeskusteluun. Tänä kesänä lööppeihin nousi vaarallinen takaa-ajo Kuopiossa, joka päättyi poliisin aseenkäyttöön. Voimankäytön kouluttajat ymmärtävät poliisin työhön liittyvän kiinnostuksen, mutta sanovat yhteiskunnan asettavan välillä liian suuria odotuksia poliisin toiminnalle.

- Koulutusmääriin nähden odotukset on aika kovat. Mielikuvat kansalaisilla rakentuvat usein viihdeteollisuuden varaan, että poliisit ovat yli-ihmisiä, jotka osaavat käyttää välineitä ihan huipputasolla, voimankäytön opettaja Tomi Kataja Poliisiammattikorkeakoulusta toteaa.