Kotimaa

Poliisipäällikkö Vuola ei kommentoi Joutsenlahden syytöksiä

Virka-aseman väärinkäyttöepäilyn takia etsintäkuulutettu rikoskomisario Juha Joutsenlahti syyttää kovin sanoin esimiehiään. Poliisipäällikkö Vuola kieltäytyy kommentoimasta syytöksiä.

Satakunnan poliisilaitoksen päällikkö Timo Vuola ei halua kommentoida rikoskomisario Juha Joutsenlahden esittämiä syytöksiä.

Joutsenlahti arvostelee julkisuuteen toimittamassaan kirjeessä voimakkaasti esimiehiään ja ylintä poliisijohtoa. Hän kokee joutuneensa ajojahdin kohteeksi.

Poliisi on etsintäkuuluttanut Joutsenlahden epäiltynä virka-aseman väärinkäytöstä Ulvilan surmatutkinnassa.

Poliisipäällikkö Vuola sanoo Yle Satakunnalle, ettei kommentoi asiaa, koska kommentointi voisi viedä asian sivuraiteelle.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä