Poliisisaattuetta ei kuka tahansa saa
Poliisin suojaamat autosaattueet värittävät pääkaupunkiseudun katukuvaa varsinkin valtiovierailujen aikaan. Oikeus turvattuun liikkumiseen kuuluu enimmäkseen poliittisille henkilöille. Poptähti tai mestariurheilijakin voi saada saattueen, jos poliisi arvioi sen tarpeelliseksi liikenteen sujuvuuden tai yleisen turvallisuuden perusteella.
Poliisisaattuetta ei pyytämällä saa, vaikka olisi kuinka silmäätekevä hahmo. Ulkomaalaisten huippuvieraiden mahdollisesta suojelusta poliisi tekee tapauskohtaiset arvionsa.
- Yhteistyössä Suojelupoliisin kanssa muodostamme uhka-arviot. Sillä on merkitystä, onko tulijan kotimaassa erilainen turvallisuustilanne kuin Suomessa, onko tulija Yhdysvaltain presidentti vai jonkin pienen maan ministeri, ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisista sanoo.
Noita eri maiden ministereitä vierailee Suomessa vuosittain useita kymmeniä, ulkoministeriöstä kerrotaan. Toiset kuljetetaan määränpäähänsä näkyvästi, toiset vaivihkaa.
Vierailijat eivät suojelustaan maksa
Päätös turvatoimista on aina poliisin oma, joten myös kustannukset lankeavat poliisille. Laskuja ei suojelluille lähetetä.
Liikenneturvallisuusyksikköä vetävän Pekka Höökin mukaan esimerkiksi suurten konserttien kohdalla järjestäjät hakevat lupia poliisilta, ja samoissa neuvonpidoissa käydään läpi, miten tähti liikkuu.
- Jos esiintyjän kuljettaminen ihmismassojen läpi on johtamassa liikennekaaokseen ilman poliisin suojausta, saattue järjestetään vaaratilanteiden välttämiseksi, Höök sanoo.
Pääkaupunkiseudulla turvallisuusjärjestelyistä vastaa pääsääntöisesti Helsingin poliisi. Muualle Suomeen lentävien huippuvieraiden turvallisuustarpeiden arviointi kuuluu paikallisille viranomaisille.
- Poliisilla on valmiita sapluunoja vieraiden saattamiseksi, joten suojelutoimet onnistuvat lyhyelläkin varoitusajalla. Yleensä ainakin valtiovierailut ja konsertit ovat kalenterissa jo hyvissä ajoin, ylikomisario Pekka Höök sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.