Poliisit myöntävät suojelleensa poliitikon vaimoa murhaepäilyiltä
Kohutun oikeudenkäynnin sivujuonteessa neljää poliisia syytetään murhan peittelystä Kiinassa. Entisen huippupoliitikon Bo Xilain vaimon Gu Kailain epäillään myrkyttäneen brittiläisen liikemiehen. Aluksi miehen väitettiin kuolleen sydänkohtaukseen.
Brittiläisen liikemiehen murhan peittelystä epäillyt neljä poliisia ovat myöntäneet syyllisyytensä oikeuden edessä, kertoo oikeuden tiedottaja.
Murhasta syytetään entisen huippupoliitikon Bo Xilain vaimoa Gu Kailaita ja tämän kotiapulaista. Oikeusvirkailija Tang Yigan kertoi lehdistölle käsittelyn päätyttyä perjantaina, että poliisit olisivat piilottaneet todisteita, jotka kytkevät Bon liikemiehen murhaan.
Chongqingin kaupungissa johtotehtävissä toimineiden poliisien epäillään suojelleen Gu Kailaita. Brittiläisen liikemiehen ruumis löydettiin hotellista Chongqingissä marraskuussa ja miehen ilmoitettiin ensin kuolleen sydänkohtaukseen. Murhaepäily tuli tietoon viime keväänä.
Gun epäillään myrkyttäneen liikemiehen yhdessä kotiapulaisensa kanssa. Tuomioistuimen edustaja sanoi torstaina, ettei Gun asianajaja kiistänyt murhasyytettä. Murhan motiiviksi on väitetty liiketoimintaan liittyviä kiistoja. Gun on sanottu pelänneen Yhdysvalloissa asuvan poikansa turvallisuuden olleen uhattuna.
Vaimon murhasyyte kaatoi Bo Xilain poliittisen uran. Bo toimi Chongqingin kaupunginjohtajana, kunnes hänet erotettiin maaliskuussa. Ei ole tiedossa, onko Bo tiennyt poliisien väitetystä yrityksestä peitellä murhaa.
Entisestä kommunistisen puolueen nousevasta tähdestä ei ole kuultu sen jälkeen, kun hänet erotettiin puolueen keskuskomiteasta eli politbyroosta huhtikuussa. Bo joutuu itse todennäköisesti oikeuden eteen myöhemmin.
Murhaepäily tuli tietoon, kun Chongqingin poliisipäällikkö haki turvapaikkaa Yhdysvaltojen konsulaatista Chengdun kaupungissa. Hänen väitetään tuolloin kertoneen tietoja tapauksesta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kaksi kärkinimeä hyllytettiin Iranin presidentinvaaleista
Presidentinvaaleihin on hyväksytty kahdeksan ehdokasta, joista vain yhtä pidetään uudistusmielisenä. Ehdokkaaksi pyrkineistä rannalle jäivät muun muassa entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani sekä nykyisen presidentin liittolainen Esfandar Rahim Mashaei.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Video paljastaa tilanteen ennen ja jälkeen Oklahoman tornadon
Newcastlelainen Jason Leger latasi Facebookiin videon kotipihaltaan ennen ja jälkeen tornadon.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Järjestö: Moraalirikoksista tuomittujen naisten määrä kasvanut rajusti Afganistanissa
Human Rights Watchin mukaan raiskauksesta ilmoittava nainen voidaan tuomita aviorikoksesta, ja monet vangituista naisista ovat paenneet väkivaltaa tai pakkoavioliittoa.
Mies ampui itsensä Notre Damessa - katedraali evakuoitiin
78-vuotias mies teki itsemurhan katedraalin alttarin edessä. Mies oli tunnettu äärioikeistolainen historioitsija, joka vastusti tuoretta lakia samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
Kehitysmaiden lapsia tappavaan ja turisteja kiusaavaan ripuliin kehitettiin Ruotsissa rokote
Tulokset ylittivät tavoitteet; rokote toimii, ja sivuvaikutukset ovat pieniä, kerrotaan Göteborgin yliopistosairaalasta. Apteekkeihin rokote voisi tulla jo lähivuosina.
