Kotimaa |

Polttarijuhlat porvarisoituvat

Tämän päivän polttaritrendejä ovat polttarimatkat ja hemmottelupäivät, "kortsujen jako balettipuvussa on niin ysäriä"

Polttariseurue kaupungilla.
Helsinkiläisen polttariseurueen ohjelmaan kuului mm. "Naimanaamat-leikki". Kuva: Hanna-Maria Mäkelä

Helsinkiläinen polttariporukka on tuonut polttarisankarinsa heti aamusta kauneushoitolaan. Prinsessakruunuin varustautunut ryhmä on yhtä mieltä siitä, että polttarikulttuuri on viime vuosina muuttunut. Ennen niin suosittu polttarisankarin nolaaminen on kaikkien mielestä hölmöä ja vanhanaikaista.

- Sellaiset balettipukuisten miesten polttarit on vaan jääneet niin 90-luvulle. Se ei ole enää hauskaa, sanoo polttariporukan kaaso Leni Sihto.

Polttariporukan muut jäsenet komppaavat Sihtoa. Kaikkien mielestä polttareihin pyritään nykyään löytämään ihan uusia asioita, laskuvarjolla hyppäämistä tai valokuvamallina poseeraamista. Tärkeintä on, että polttarisankarin puolesta nähdään vaivaa.

- Kortsujen jakaminen kadulla hassuissa vaatteissa on liian helppoa. Me ainakin haluttiin järjestää nämä polttarit pitkän kaavan mukaan, niin että tästä tulisi tulevalle morsiamelle rento ja hauska päivä.

Uusin trendi on ulkomailla järjestettävät polttarit

Polttareita järjestävän, netissä toimivan kokemuskauppa.comin työntekijä Katriina Kajalakin on havainnut, etteivät heidän asiakkaansa enää innostu nolausjutuista. 

- Enemmänkin haetaan sellaista loppuelämän muistettavaa tapahtumaa tai elämystä.

Kajalan mukaan  naisten polttareissa hemmottelupäivät tuntuvat olevan suurimmassa suosiossa. Miehillä uusin trendi on extremelajien lisäksi polttarimatkat. Esimerkiksi Briteissä jo pitkään suosiossa olleet polttarimatkat ovat rantautuneet Suomeen vasta viime vuoden aikana.

- Näyttäisi siltä, että ulkomailla järjestettävien polttareiden kysyntä lisääntyy koko ajan. Yleensä ne suuntautuvat Viroon ja Itä-Eurooppaan, koska siellä on halpaa, Kajala sanoo.

Polttaritavoilla halutaan profiloitua

Vaikka polttarikulttuuri onkin muuttunut rikkaamman akateemisen porukan juhlasta kaiken kansan kulttuuriksi, haluaa varakkaampi porukka usein kuitenkin erottautua omilla tavoillaan, muistuttaa polttariperinnettä sosiologian alaan kuuluvassa gradussaan tutkinut Niilo Rinne. Hänen mukaansa polttarikulttuuriin vaikuttaa myös häiden profiilin nousu televisioviihteessä.

- "Parempaa" makua halutaan osoittaa usein media esiin tuomilla ilmiöillä. Median välityksellä myös erilaisten palveluntarjoajien kaupalliset intressit näkyvät tämän päivän polttareissa.

Polttariseurue hohtokeilaamassa.
Erilaiset pelit ja leikit ovat yhä polttariseurueiden suosiossa. Kuva: Hanna-Maria Mäkelä
Sen lisäksi, että läheskään kaikilla ei ole varaa kalliisiin ja hienostuneisiin polttareihin, vaihtelevat polttarikäytännöt myös paikkakunnan mukaan.

- Pienillä paikkakunnilla ei tietenkään ole samalla lailla tarjontaa extremelajien tai kauneushoitoloiden suhteen, Rinne muistuttaa.

Vaikka polttarikulttuuri muuttuukin ajan myötä, kantautuu mukana myös vanhoja perinteitä. Rinnettä kiehtoo polttareissa vapaamuotoisuuden ja vanhojen tapojen yhdistyminen. Pari vuotta sitten graduaan varten tekemissään haastatteluissa Rinne huomasi, että monen polttareissa toistuvat esimerkiksi polttarisaunan ja polttaritaikojen perinteet.

- Vaikka polttarit ovatkin hyvin vapaamuotoinen juhla, niin kyllä niistä silti löytyy esimerkiksi siirtymäriitin ja kriisiriitin piirteitä. Yksi näistä on puhdistautuminen ennen siirtymistä seuraavaan elämänvaiheeseen, Rinne sanoo.

Keskustele uutisesta

Polttarikulttuuri on viime vuosina muuttunut. Polttarisankarin nolaaminen on pitkälti jäänyt 90-luvulle, enemmänkin haetaan loppuiän muistettavaa tapahtumaa tai elämystä. Millaisia kokemuksia sinulla on polttareista? Oletko sinä huomannut muutosta polttarijuhlallisuuksissa?

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä