Perämeri |

Polttopuita kuluu pakkasella

Pikkupuille on kysyntää, kun pakkanen paukkuu nurkissa. Mikäli omat puut ovat loppuneet, voi niitä myös ostaa. Moni ahkera puurtaja hankkii lisäansioita tekemällä polttopuuta myyntiin. Simolainen Pentti Pekkala on yksi heistä.

Pentti Pekkalalta saa myös valmiita pakkauksia kuivia klapeja. Kuva: YLE / Kyösti Vaara

Pekkalaa puuhomma on kiinnostanut jo pikkupojasta lähtien. Nykyään hän on Stora Enson Veitsiluodon tehtaalla töissä, mutta aikaisemmalta ammatiltaan hän oli metsuri. Lisäansion on tervetullutta, mutta ennen kaikkea polttopuiden tekeminen on mukavaa ajankulua.

Pekkala on huomannut, että pakkaskauden aikana lämmityspuusta on kysyntää.

- Usein puut menevät suoraan täältä uuniin. Lisälämpöä pakkasella voi hankkia vaikka lämmittämällä saunanuunia useammin, kertoo Pekkala.

Kovien pakkasten aikana ei voi tehdä lisää polttopuita, kun koneita ei voi käynnistää. Työtä riittää kuitenkin kaikille vuodenajoille. Nyt hän esimerkiksi kuljettaa puita asiakkaille kotiin. Yleensä ihmiset tilaavat yhdestä viiteen kuutiota.

Polttopuiden tekeminen vaatii ammattitaitoa ja tietoa. Pekkala kaataa kesällä lehtipuita nurin, mutta jättää ne karsimatta.

- Kun kaataa puun juhannuksen jälkeen tai viimeistään heinäkuun puolivälissä, se kuivuu parissa kuukaudessa, kun lehdet imevät veden rungosta, Pekkala kertoo.

Kovin tuottoisaa polttopuiden tekeminen ei rahallisesti ole. Puusta pitää maksaa, koneet kuluttavat polttoainetta ja työssä on monta vaihetta. Pekkala myy myös valmiiksi verkkopusseihin pakattuja puueriä. Noin 15 kg painava pussi maksaa 8,5 euroa.

- Näitä tekee minulle yhteistyökumppani. Tässä on jalostusaste jo korkealla eli tästä jää jotakin myös tekijälle. Kysyntää näille näyttäisi olevan, Pekkala sanoo.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä