Polttopuut katoavat laavuilta
Puuvarkaudet ja ilkivalta ovat saaneet monet vapaaehtoiset harkitsemaan luopumista retkeilijöille tarkoitettujen levähdyspaikkojen puuhuollosta.
Moni satunnainen retkeilijä ja makkaranpaistaja kohtaa ylläpidetyksi tiedetyillä retkeilypaikoilla ikävän yllätyksen, kun polttopuita ei ole lainkaan. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Haukiputaan Virpiniemessä puuvarkaat ovat osoittaneet poikkeuksellista röyhkeyttä.
- Ensimmäisen puuvarkauden jälkeen asensimme liiteriin oven ja lukon. Hyvin pian puut katosivat jälleen, kun ovi oli nostettu saranoiltaan. Estettyämme oven nostamiset puukato jatkui. Kaiken kruunasi se, että varas oli asentanut oveen oman lukkonsa, päivittelee Runtelin laavua ylläpitävän Haukiputaan Ladun puheenjohtaja Hannu Liljamo.
Ongelmaan vaikea puuttua
Teiden läheisyydessä olevat laavut ovat erityisesti varkaiden suosiossa. Esimerkiksi Kiimingissä suositun Koitelin kosken laavulla puiden tuontia on alettu säännöstellä varkauksien vuoksi. Varkaiden lisäksi ongelmia aiheuttavat mottikaupalla puita polttavat illanviettäjät.Kaiken kruunasi se, että varas oli asentanut oveen oman lukkonsa.
Puuhuollosta vastaavat vapaaehtoiset ja kunnat ovat ongelman edessä varsin voimattomia.
- Riistakameraa tai vastaavaa valvontaa on ehdotettu, mutta kyllä tässä alkaa into laantua. Olemme harkinneet vakavasti puuhuollosta luopumista, mutta vielä jatkamme ainakin toistaiseksi, Hannu Liljamo sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Vanhempainliitto: Työelämän joustamattomuus rasittaa lapsia
Vanhempainliitto on huolissaan siitä, etteivät työntekijät uskalla osallistua lastensa kasvatuskeskusteluihin ja kertoa perheen ongelmista työpaikalla. Pelko esimiehen suhtautumisesta tai jopa työpaikan menetyksestä nakertaa vanhemmuutta.
Suomen ensimmäinen tatuointikoulutus on suunnitteilla
Limingan taidekoulussa hämmästellään sitä, että vaativalle kasvualalle ei ole vielä virallista koulutusta. Uraauurtava opetus voisi alkaa jo syksyllä.
Rakennuspalo Oulussa on saatu sammumaan
Sammutettu tulipalo ei enää juurikaan savuta. Pelastuslaitoksen mukaan lähialueiden asukkaiden ei enää tarvitse pitää ikkunoita ja tuuletuskanavia kiinni.
Pyhäjoen tulvasta yli miljoonan vahingot
Pyhäjoen tulvavahinkojen kokonaismäärä nousee arviolta runsaaseen miljoonaan euroon. Vahinkoilmoitusten mukaan tulva aiheutti vahinkoja yhteensä yhdeksälle omakotitalolle, neljälle rivitalohuoneistolle ja useille kesämökeille.
Bloggari patistaa yrityksiä luottamaan tunteeseen
Tuija Seipellin mukaan suomalaisilla yrityksillä on hyvät edellytykset menestyä hullun huumorin ja outouden varjolla. Suomessa on konsultin mukaan näkyvissä uudenlaista yrittäjyyttä.
Ensimmäiset euroviisumuistot yli 40 vuoden takaa
Pohjois-Suomen Euroviisuklubin puuhamies Erkki Ahonen on varma, että Suomen edustaja Krista Siegfrids erottuu muista viisuilijoista räiskyvällä ja valloittavalla persoonallaan. Vannoutunut viisufani on ollut myös raadissa valitsemassa suomalaisesiintyjiä viisuihin.
Kaupunginteatterin tulipalo tyhjensi teatterin
Oulun kaupunginteatteri evakuoitiin perjantaina aamupäivällä tulipalon takia. Pelastuslaitos sammutti pienissä keittiötiloissa syttyneen palon ja teatterin toiminta jatkui savutuuletuksen jälkeen tavalliseen tapaan.
Pohjois-Pohjanmaan uudet ylioppilaat
Yle Oulu julkaisee uusien ylioppilaiden nimet perjantaina. Nimiä julkaistaan vähitellen, kun koulut niitä julkaisevat.
Golfkentät avasivat kautensa
Golfkentät ovat avanneet kautensa Pohjois-Pohjanmaalla. Pelaamaan pääsee jo usealla kentällä.
Tapani Tölli: Päätökset ja vaikuttavuus
Päätöksiä valmisteltaessa on aina arvioitava eri vaihtoehtojen vaikuttavuus. Erityisen tärkeä se on, kun päätetään hyvinvointiin ja talouskasvuun liittyvistä toimista, kirjoittaa oululainen keskustan kansanedustaja Tapani Tölli.

Keskustele uutisesta
Retkeilijöille ja muille ulkoilijoille tarkoitetut laavut ja taukopaikat ovat paikoin varsin kehnossa kunnossa. Oletko joutunut pettymään huomatessasi polttopuulaarin huutavan tyhjyyttään?