Pöly ja auringonvalo taiteen pahimmat viholliset
Varmasti melkein joka kodissa on itse hankittuja tai saatuja taide-esineitä. Olivatpa nuo esineet enemmän tai vähemmän arvokkaita rahallisesti, on varsinkin itse hankituilla yleensä paljon tunnearvoa. Siksi taide-esineistä kannattaa pitää hyvä huoli.
Asiakas on tuonut taidekehystäjä Jari Sallisen nähtäväksi ison taulun, josta lasi on särkynyt ja kehykset irronneet kulmistaan taulun pudottua lattialle. Itse taulu on säilynyt ehjänä. Sallinen toteaa, että vauriot ovat korjattavissa.
Koska taidekehystäjän tehtävä on edesauttaa taiteen säilymistä, Sallinen katsastaa mielellään samalla taulun muunkin kunnon.
Sallinen on aamulla saanut tarkistettavakseen myös vanhan grafiikan työn.
- Varsinkin useita kymmeniä vuosia kehyksissä olleen taulun lasin pintaan on voinut tulla utuisia länttejä, eli työ on hikoillut. Vanhoissa töissä ei myös välttämättä ole käytetty korotelistaa, paspatuuria, lasin ja työn välissä. Myös taustapahvi voi olla hapan, mikä aiheuttaa kuvan syöpymistä.
Uudemmissakin töissä materiaaleja on saatettu valita väärin.
Taidekin määräaikaishuoltoon
Jari Sallisen kehystämöön tuodaan tauluja useinkin rikkoontumisvahinkojen tapahduttua, esimerkiksi muuttojen yhteydessä. Mutta jotkut tuovat tauluja muutenkin tarkistettavaksi.
- Sanoisin, että mikä tahansa 15 vuotta lasin alla ollut työ kannattaa käyttää huollossa niin kuin auto. Materiaalit ovat muuttuneet ja saasteita on enemmän kuin ennen. Määräaikaistarkastuksessa työ avataan ja huolletaan. Taide-esineen ikää voidaan jatkaa pienilläkin toimenpiteillä.
Ja jos kehystäjä ei itse taida työtä huoltaa, hän kysyy neuvoa konservaattorilta tai vaikkapa Valamon luostarista, jossa asiantuntemusta on paljon. Kehystäjillä on myös laaja verkosto asiantuntijoita Suomessa ja aina Pohjoismaita myöten.
Huoltoa siivouksen yhteydessä
Kotona voi olla hyvin monenlaisista materiaaleista valmistettuja taide-esineitä. Olivatpa esineet muovia, terästä, puuta, metallia, lasia, tekstiiliä tai luonnonmateriaalista valmistettu, on taidekehystäjä Jari Sallisen huolto-ohje sama.
- Kotona taide-esineiden huoltoon riittää pölyjen pyyhkiminen huiskalla tai kuivalla tai hivenen kostutetulla rievulla. Aitoon kultaukseen ei pidä koskea ollenkaan paljaalla kädellä, koska esimerkiksi sormenjäljestä kohta voi alkaa hapettua. Kultauksia puhdistetaan hyvin kevyesti ja vain puuvillakäsineet kädessä.
- Taulujen taustat keräävät pölyä, joten ne voi vaikka imuroida varovasti pitkäharjaksisella suuttimella.
Ei kohdevaloa taulun lähelle
Taulut haalistuvat valossa, joten niitä ei pidä sijoittaa kotona suoraan valoon. Tauluvaloakaan ei pidä sijoittaa lähelle taulua, sillä sekin haalistuttaa taulua. Parempi on sijoittaa tauluvalo kauemmas, jolloin valo hajautuu laajemmalle alueelle.
Taulun lasiksi voi myös valita UV-suojatun lasin, Sallinen neuvoo.
Taide säilöön ilmavasti
Taide-esineitä, kuten muutakin sisustusta voi vaihdella kotona, laittaa toisia säilöön ja ottaa toisia esille. Taiteen varastoiminen kannattaa myös tehdä huolella.
- Ilmatiiviiseen muoviin taidetta ei pidä pakata. Parempi on laittaa esineet paperiin käärittynä ja pehmustein varustettuna laatikkoon. Säilytyspaikka ei saisi olla esimerkiksi vintti, jossa kosteus ja lämpötila vaihtelevat ja voivat aiheuttaa suurta hallaa työlle, taidekehystäjä Jari Sallinen toteaa.
Ohje koskee kaikkia materiaaleja ehkä lasia lukuun ottamatta.
- Aina kun taiteen kanssa tulee pulmia tai mitä tahansa kysyttävää, kannattaa kääntyä kehystämön puoleen, Jari Sallinen rohkaisee.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Keskustele: Kuinka pärjäät siitepölyallergian kanssa?
Allergikot ovat helisemässä tänä keväänä koivun erittäin runsaan kukinnan vuoksi. Kuopion seudulla pölyn määrä on ylittänyt jo kaikki viralliset mitta-asteikot, ja tilanne on vielä pahenemassa.
Pilaantunut maa pois vanhalta pesulatontilta
Kuopion Kettulanlahdessa alkanut urakka kestää pari viikkoa. Jätevesivuoto myrkytti maaperän jo 90-luvulla.
Rakentajille riittää sittenkin töitä
Vielä vuodenvaihteessa eurokriisin vaikutukset huolestuttivat alan toimijoita. Kuopion seudulla epävarmatkin hankkeet on saatu käynnistettyä.
Pohjois-Savon uudet ylioppilaat
Ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat selvillä. Täältä löydät kaikki Pohjois-Savon valkolakit.
Ilmat lämpenivät - rospuutto hellitti
Painorajoituksia on kuitenkin yhä Pohjois-Savossa lähes 450:n kilometrin matkalla. Raskasta liikennettä piinataan jopa juhannukseen saakka.
Koivuallergikon piinaviikot paikoin vasta alussa
Esimerkiksi Pohjois-Savossa koivun voi odottaa kukkivan vielä kaksikin viikkoa. Siitepölytiedotteen asteikko loppuu runsaaseen, mutta Kuopiossakin koivun siitepölyä on mitattu erittäin runsaasti.
Savonia vähentää henkilöstöä
Ammattikorkeakoulusta lähtee lähivuosina sata henkilötyövuotta. Neuvottelut henkilöstön kanssa alkavat jo tällä viikolla.
KYS taistelee sisäilmaongelmissa aikaa vastaan
Jo joka kymmenes Kuopion yliopistollisen sairaalan työntekijä oireilee sairaalan eri rakennusten sisäilmaongelmien vuoksi. Remonttisumasta johtuva tilanahtaus helpottaa vasta vuonna 2015.
Kuopio vetää laajaa markkinointiohjelmaa
Pohjois-Savon markkinointi tulee vahvasti Kuopion käsiin. Viitostien varrella olevien kuntien yhteistyössä kehitetään yhteinen toimintamalli markkinointiin. Alueen vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä halutaan entistä paremmin tietoisuuteen ympäri maata.
Sijaispula sulkee Pyörön terveysaseman kesäksi
Kuopion toiseksi suurin terveysasema on kiinni neljä viikkoa. Asemalta on jäänyt eläkkeelle kevään aikana neljä lääkäriä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.