Popin kuningas Michael Jackson on kuollut
Popin kuninkaaksi kutsuttu laulaja Michael Jackson on kuollut. Jackson kuoli Los Angelesissa torstai-iltapäivällä paikallista aikaa. Hän oli 50-vuotias. Kuolinsyyntutkinta alkoi perjantaina.
Pelastushenkilökunta hälytettiin Jacksonin kotiin Malibussa puolenpäivän jälkeen torstaina. Jackson kiidätettiin UCLA:n sairaalaan, missä häntä yritettiin elvyttää. Poptähti oli kuitenkin jo kuollut.
Kuolemansyyntutkija on vahvistanut, että Jackson julistettiin kuolleeksi sairaalassa kello 14.26 paikallista aikaa torstaina. Kuolinsyyntutkimus käynnistettiin heti perjantaina. Jacksonin kuolinsyyntutkinta saattaa kestää useita viikkoja, Los Angelesin kuolinsyyntutkijan edustaja kertoi perjantaina.
Jacksonin asianajajan mukaan laulaja käytti kipulääkkeitä tanssivammojen vuoksi. Lääkkeiden on arveltu aiheuttaneen tähden kuoleman, mutta varmuutta asiasta ei saada ennen verinäytteiden tutkintaa.
Jacksonilla kolme lasta
Jacksonilta jäi kolme lasta: Prince Michael I, Paris Michael ja Prince Michael II. Hän oli kahdesti naimisissa, Elviksen tyttären Lisa Marie Presleyn ja Debbie Rowen kanssa. Kummatkin liitot päättyivät eroon.
Michael Jackson tuli kuuluisaksi jo lapsena Jackson 5 -yhtyeessä, jossa hän esiintyi sisarustensa kanssa. Sittemmin Jacksonin soololevyt, muun muassa Thriller (1982), Bad (1987), Dangerous (1991) ja HIStory (1995) tekivät hänestä yhden maailman tunnetuimmista ja myydyimmistä artisteista.
Thriller yhä ostetuin levy
Jacksonin Thriller-albumi on yhä maailman kaikkien aikojen ostetuin levy arviolta yli 100 miljoonalla myydyllä kappaleella.
Michael Jackson eli käytännössä eristäytyneenä vuodesta 2005 lähtien, jolloin hänet edellisen kerran vapautettiin lasten seksuaaliseen ahdisteluun liittyneistä syytteistä.
Maaliskuussa Jackson ilmoitti kuitenkin palaavansa konserttilavoille. Hänen kerrotaan harjoitelleen kiertuettaan varten Los Angelesissa viimeiset kaksi kuukautta.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.