Pohjois-Karjala |

Poplaulajalta loppuivat vapaapäivät

Yksi Suomen menestyneimmistä ja pitkäikäisimmistä pop-yhtyeistä Neljä Ruusua palaa pitkältä tauolta. Joensuulaislähtöinen yhtye levyttää parhaillaan myös uutta albumia. Levy on loppusilausta vaille valmis ja se tullaan julkaisemaan syksyllä 2012.

Neljä Ruusua
Kuva: Marek Sabogal

Ilkka Alangon mukaan Neljän Ruusun keikkatauko herätti yhtyeen ystävissä paljon kiinnostusta. Alangon mukaan tauko oli tarpeen uuden inspiraation löytämiseksi.

-Tauolle jäätyämme vastasin lukuisiin paluu-uteluihin kertomalla sen toteutumisen edellyttävän uuden ja inspiroivan musiikin syntymistä. Huomasimme Koden kanssa suoltavamme materiaalia ja puolentoista vuoden työ treeneineen sekä studiosessioineen on nyt liki valmis.

Levyn ensimmäinen single julkaistaan 18.4.2012. Bändin uusi levy-yhtiö on kotimainen Ratas Music.

- Ratas tarjoaa meille uuden toimintamallin ennestään tuttujen luottotekijöiden kanssa. Pystymme entistä enemmän itse vaikuttamaan asioihimme ja tekemään näköistämme jälkeä, Ilkka Alanko kertoo.

Neljää Ruusua myös livenä

Pitkää hiljaiseloa viettänyt yhtye aktivoitui viime kesänä ja esiintyi 40-vuotisjuhlia viettäneen Joensuun Ilosaarirockin päätösesiintyjänä.

-Yhdessä soittaminen muutaman vuoden tauon jälkeen tuntui mukavalta ja innostavalta; rumpali Kämyn sanoin 'vähän niin kuin olisi palannut kotiin', Alanko kommentoi.

Festivaalilauteille bändi nousee kesällä parin viikon ajaksi. Laajempi kiertue on vuorossa syksyllä levyn julkaisun yhteydessä.

Alanko odottaa malttamattomana tulevia keikkoja.

- Olemme useaan otteeseen todenneet uuden materiaalimme sopivan erityisen hyvin liveolosuhteisiin. Odotamme innolla, että pääsemme harjoittelemaan uutta keikkasettiä ja tuomaan uudesti syntynyt Neljä Ruusua ihmisten eteen.

Keikat:

28.06 Himos, Iskelmäfestivaali

29.06 Kuopio, Viinijuhlat

30.06 Kokkola, Mustakari in Memories

05.07 Kouvola, Tykkimäki

06.07 Naantali, Kaivohuone

07.07 Lohja, Rantajamit

09.07 Aitoo, Kirkastusjuhlat

11.07 Oulu, Rotuaari Piknik

12.07 Seinäjoki, Virittämö

13.07 Tampere, Tammerfest

14.07 Saarijärvi, Kirmot

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä