Kulttuuri

Pori Jazz jäi alle lipunmyyntitavoitteensa

Lippuja myytiin vain 48 000 kappaletta. Musiikkitalon johtajaksi Porista lähtevän festivaalijohtajan Katja Leppäkosken mukaan Pori Jazz pääsee taloudellisesti tavoitteeseensa.

Pori Jazz
Pori Jazzin torstain konsertissa esiintyi Emeli Sandé Kuva: Jari Pelkonen / Yle

Pori Jazz jäi hieman yleisötavoitteestaan. Sunnuntaina päättyneille festivaalille myytiin noin 48 000 lippua, kun budjetti oli laskettu 50 000 lipun myynnin varaan. Eniten lippuja myytiin sunnuntaiseen Norah Jonesin tähdittämään konserttiin: 11 000 lippua.

Yleisömäärä jäi tavanomaista pienemmäksi. Esimerkiksi vuonna 2011 festivaaleille myytiin 57 000 lippua, 2010 lippuja kaupattiin 60 000 kappaletta ja 2009 kävijöitä oli 56 000.

Festivaalijohtaja Katja Leppäkoski arvioi, että taloudellisesti Pori Jazz päässee silti tavoitteeseensa. Hänen mukaansa säästöä tulee esimerkiksi siitä, että Paloma Faith perui esintymisensä. Leppäkoski sanoo, että Kirjurinluodon konsertit onnistuivat odotetusti, mutta jotkut iltakonserttipaikat eivät yltäneet tavoitteeseen.

Kaikkiaan festivaalilla arvioidaan olleen ilmaistapahtumat mukaan lukien noin 140 000 konserttikäyntiä.

Tämän kesän Pori Jazzin budjetti oli noin 4,5 miljoonaa euroa, josta lipunmyynnillä katetaan runsaat 60 prosenttia.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä