Satakunta |

Pori Jazz julkistaa toimitusjohtajansa

Uutta toimitusjohtajaa jouduttiin etsimään, koska edellinen toimitusjohtaja lähti Musiikkitaloon.

Yleisö kuuntelemassa The Brian Setzer Orchestraa.
Jazzyleisöä vuonna 2009. Kuva: Mari Itkonen / Yle

Porin jazzfestivaalien uusi toimitusjohtaja julkistetaan tänään. Hakemuksia toimitusjohtajan tehtävään saapui määräaikaan mennessä 31 kappaletta. Loppusuoralle selvisi muutama henkilö, joista valitun uuden toimitusjohtajan nimi kerrotaan aamupäivällä.

Pori Jazz 66 ry on tehnyt toimitusjohtajien haastattelut itse, mutta apuna on käytetty myös ulkopuolisia asiantuntijoita.

Toimitusjohtajan tehtävä laitettin auki, kun nykyinen johtaja Katja Leppäkoski valittiin Helsingin Musiikkitalon johtoon helmikuussa.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä