Satakunta |

Pori Jazzin ennakkomyynti myötätuulessa

Lauantaina alkaneeseen Pori Jazziin on myyty ennakkoon 36 000 lippua. Pori Jazzin kuluvan vuoden festivaalibudjetti on rakennettu 56 000 lipun varaan. Festivaalin budjetti on tänä vuonna noin 4,2 miljoonaa euroa, josta lipputulojen osuus on 60 prosenttia.

lauantaina alkavaan yhdeksänpäiväiseen Pori Jazz -tapahtumaan on myyty lippuja ennakkoon suhteellisen hyvin. Kuva viime vuoden Kirjurin konserttiyleisöstä.
Pori Jazz -tapahtumaan on myyty lippuja ennakkoon suhteellisen hyvin. Kuva viime vuoden Kirjurin konserttiyleisöstä. Kuva: YLE / Mari Itkonen

Eniten ennakkomyynnissä on kiinnostanut Kirjurinluoto Arenan torstain konsertti, jossa esiintyvät mm. Toto ja Melody Gardot. Tähän konserttiin on myyty ennakossa noin 12 000 lippua. Loppuunmyytyjä konsertteja ovat festivaalin pienet iltaklubit kuten Cafe Jazz.

Lipunmyynnin odotetaan saavuttavan huippunsa varsinaisella festivaaliviikolla.

- Myyntikäyttäytyminen on ihan parin viime vuoden aikana muuttunut. Viime vuonna oli jo nähtävissä, että yleisö tekee päätöksensä loppumetreillä ja meillähän lipunmyynti kiihtyi todella mukavasti juuri festivaaliviikon aikana. Ohjelma kun on hyvä ja selkeästi se on saanut positiivista palautetta. Ja tosiaan näyttäisi siltä, että säätkin tulisivat ensi viikollakin suosimaan, kertoo Pori Jazzin toimitusjohtaja Katja Leppäkoski.

Pori Jazz järjestetään 45. kerran. Tänä kesänä festivaalillla on tarjolla yhdeksän päivän aikana 140 konserttia, joista 40 on maksullista ja sata ilmaista.

Pori Jazz päättyy sunnuntaina 25.7.2010.

Lähteet:
YLE Satakunta

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä