Porin jäähallihanke ratkaisuun syksyllä?
Kaupunki on ollut vanhan jäähallin remontoinnin kannalla, mutta rahaa hankkeeseen ei ole osoitettu.
Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki uskoo, että Porin jäähallihankkeen vaihtoehdoista syntyy ratkaisu viimeistään syksyllä. Tällä hetkellä avoinna on kaksi vaihtoehtoa, Konepajanrantaan suunnitteilla oleva monitoimiareena tai vanhan Isonmäen jäähallin remontointi. Kaupunki on ollut remontoinnin kannalla, mutta rahaa 11,5 miljoonan euron hankkeeseen ei ole osoitettu.
Pääasia on, että kaupungin jäähalliolosuhteet saataisiin parannettua ajanmukaiselle tasolle.
Toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki sanoo, että Ässille kelpaisi kumpikin hanke:
- Pääasia on, että kaupungin jäähalliolosuhteet saataisiin parannettua ajanmukaiselle tasolle.
Tällä hetkellä hanke on pysähdyksissä, mutta Hirsimäki suhtautuu asiaan levollisesti. Häneltä kysyttäessä, mitä tapahtuu syksyllä, eteneekö hanke, hän vastaa empimättä:
- Kyllä uskon siihen. Nyt kun nämä vaihtoehdot ovat olleet tässä jo esillä, pöydällä ja mietintämyssyissä eri tahoilla, niin se on sitten vain päätöksenteon paikka syksyllä. Minä uskon, että niitä päätöksiä ensi syksynä tehdään, sanoo Hirsimäki.
