Satakunta |

Porin kauppahalli valmistautuu uudistumaan

Porin kauppahallin pitkään odotettu remontti on alkamassa. Perinteikäs kauppahalli joudutaan sulkemaan asiakkailta kesäkuun alussa noin puolen vuoden ajaksi. Uudelleen kauppahalli avataan joulumarkkinoille. Remontin yhteydessä noin puolet nykyisistä yrityksistä lopettaa toimintansa, mutta uusia yrittäjiä uskotaan löytyvän tilalle.

Kuva: Yle / Tapio Termonen

Vajaa 2 miljoonaa euroa maksavan remontin urakkasopimukset allekirjoitettiin tänään ja työt aloitetaan hallin kellarikerroksesta. Kauppahalli on rakennettu jo 20 -luvun loppupuolella, joten suuri osa remontista liittyy talotekniikan uusimiseen. Myös julkisivu kunnostetaan ja sisälle tehdään peruskorjaus vanhaa kunnioittaen.

Hallissa on nyt vajaat 20 yrittäjää, joista noin puolet jatkaa remontin jälkeen. Osa yrittäjistä lopettaa toimintansa ja siirtyy eläkkeelle. Uusia yrittäjiä haetaankin aktiivisesti, sillä vain 70 prosenttia remontoidun hallin tiloista on varattu. Porin kauppahalliyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Heikkonen uskoo kiinnostuneita vuokralaisia löytyvän.

- Kyllä aivan varmasti löytyy. Enemmänkin olisi tulijoita, mutta täytyy varmaan valikoida parhaat yritykset. Sellaiset, jotka sopivat kauppahalliin. Lähinnä tänne haetaan elintarvikeyrittäjiä.

Laajennusta asiakaskuntaan

Kauppahallilla on oma uskollinen asiakaskuntansa, mutta kilpailu maksavista asiakkaista on kovaa. Halliin toivotaankin myös uutta asiakaskuntaa.

- Olisi mukavaa jos nuoretkin kävisivät enemmän. Saisi jonkun vetonaulan, joka vetäisi myös nuoria tänne. Ettemme me mummelit vain kävisi, toteaa porilainen Seija Jalonen.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Annuska

Ilmoita asiattomasta kommentista

Innolla odotan uutta, vaikka se tarkoittaakin että joudun hankkimaan lihani ja muut tarvikkeeni muualta välisen ajan


Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä